>
Etusivulle
20 vuotta sitten 11.9.2003 - Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973. Kuva - 11.09.2001. Kuolema Nykissä. Kuvitelma - Anna Lindh surmattiin tänään. Muistolle
Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
N:o 2725 - 26. vuosi 2023 Syyskuu 12.9
Tiistai
Nettisanomat.com vuodesta 1999

Tiistaina 12.9.2023.
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa.

Tiistaina 12.9.2023 09:59- 10:22. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Kirjasto. Porkkala-sali Porkalasalen. Kuvat: Pertti Manninen.


Maanantaina 11.9.2023.
Viime kerralla:
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!


Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.


Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!


http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html


Perjantaina 8.9.2023..
Viime viime viime kerralla:
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille.
Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime viime kerralla: Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005. Etusivu. Numero 340.


Tulossa?



19.03.2005.
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.


Tulossa?

"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin?

Se, joka rahoittaa tulevan presidentin valtaanpääsyn, vaikuttaa puolestaan siihen, millaista politiikkaa presidentin hallinto harjoittaa. Nykyisen presidentin yhteydet tiedettiin hyvin jo ennen viime kierrosta ja suunnitelmat olivat paperilla. Olisi pitänyt ymmärtää heti alkuun, mitä on tulossa. Nyt tiedetäänkin, että Irakin sota oli päätetty aloittaa jo heti Bushin kauden alussa.

Sodan seurauksista kärsitään nyt Irakissa ja maailmalla.
Vasta runsas vuosi sitten meille kuitenkin vakuutettiin, että Saddamin vangitseminen lopettaa vastarinnan. Rauhaan ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia niin kauan kuin amerikkalaiset miehittäjät ovat maassa. Eikö sitä nyt jo vihdoin ymmärretä? Eikö jo Afganistan ole opettanut tarpeeksi? Sodan alussa ei haluttu mainita Vietnamia. Eikö Vietnam ole jo läsnä?

Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."

Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/
2005/04/13/etusivu.htm


Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


Lue myös!
Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.

Kommentti: Sanna Marin kiillottaa nyt Irakin sodan arkkitehdin julkisuuskuvaa – uudella työnantajalla arveluttava tausta

Tony Blair on räikeä valinta ihmisoikeuksien puolustajana profiloituneelle Sanna Marinille, toimittaja Elias Ruokanen kirjoittaa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009841177.html

Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.


Torstaina 7.9.2023.

PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA! Kuva

Narutusta Mansessa 2023
Moskovassa 2022


"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." Kuva


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Topautoosat.fi

Renkaat.com

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista  12.fi

www.12.fi - www.12tori.fi - www.apumiehet.fi - www.biden.fi - www.eduskuntatalo.fi - www.elama.fi - www.ennustamo.fi - www.erika.fi - www.faktaamo.fi - www.fotomo.fi - www.fy.fi - www.gagarin.fi - www.helkinginsanomat.com - www.helsinginsanoma.fi - www.helsinki-areena.fi - www.helsinki-lehti.fi - www.helsinkilehti.fi - www.helsinkisanomat.info - www.hs24.mobi - www.hs27.com - www.iltaset.fi - www.infoinfo.fi - www.infomo.fi - www.iske.fi - www.kansalaisneuvosto.fi - www.kansalaistori.fi - www.keskiviikko.fi - www.kirkuva.fi - www.knummi.fi - www.kuvala.fi - www.kuvasanomat.fi - www.kuvaviikko.fi - www.maanantai.fi - www.muistamo.fi - www.mummi.fi - www.n1.fi - www.nettilehti.com - www.nettimobi.com - www.nettinen.fi - www.nettisanomat.com - www.nettisanomat.fi - www.pappa.fi - www.per.fi - /www.raw.fi - www.sanaamo.fi - www.sanala.fi - www.sanat.fi - www.sanomaatti.fi - www.sanomadigi.fi - www.sanomahouse.fi - www.sanomakonserni.fi - www.sanomamags.com - www.sanomamarkkinat.fi - www.sanomamobi.fi - www.sanomanet.fi - www.sanomanetti.fi - www.sanomapark.fi - www.sanomasampo.fi - www.sanomatori.com - www.sanomatori.fi - www.sanomaviikko.fi - www.sanomo.fi - www.sanonet.fi - www.sanoraama.fi - www.shit.fi - www.siivo.fi - www.suomisanomat.fi - www.tiistai.fi - www.venus.fi - www.viikko.fi - www.viikkosanomat.fi - www.vuosi.fi - www.vuosisanomat.fi - /www.week.fi - www.wincapita.fi - 04.05.2023

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Maanantaina 11.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 11.9.2003.
  Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Meri kutsuu, Lokki, Keulassa, Matkalle, Merta, Odotus, Valhekuva, Lähestyminen, Perillä. Kuvat Pertti Manninen.  

214
Torstaina 11. syyskuuta 2003. Numero 215.
216
 
     
  11.09.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     



Guardian Unlimited Thursday September 11 2003

  11. 09.2003. Guardian Unlimited, Thursday September 11 2003 Hoon denies misleading inquiry
Defence minister regrets 'misunderstanding'.
No 10 man ignored own advice
ISC report: key quotes
Full text of ISC report (pdf)
Cartoon: Steve Bell
Talk about it
Special report: the Hutton inquiry
     
Jan Myrdal
  11.09.2003. Jan Myrdal 05.04.1967. "...tämä imperialismi uhkaa myös meidän olemassaoloamme samoin kuin se uhkaa Yhdysvaltojen kansan olemassoloa. Yhdysvaltojen imperialismi on maailman kaikkien kansojen yhteinen vihollinen." Katkelma puheesta Vietnamkokouksessa Medborgarhusetissa 05.04.1967. Sanankäyttöä.
     
 

11.09.2003. Aftonbladet, Torsdag 11 september 2003
Utrikesminister Anna Lindh avled i morse Opererades hela natten för skadorna efter knivdådet.
11.09.2003. Anna Lindh 1957 - 2003. Tänään kuolleen Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin muistolle.
Tuuli käy heidän ylitseen.

     
  11.09.2003. Guardian Unlimited, Thursday September 11 2003 The other 9/11 Survivors' accounts of the terror that followed the 1973 coup in Chile. Jeremy Lennard: Chile all over again
Talk about it
Special report: Chile

11.09.1973. Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen.
Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
     
  11.09.2003. 11.09.2001. Kuolema Nykissä. Kuvitelma: Pertti Manninen. Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna. Kahden suomalaisen lehden pääuutissivut, pääkirjoitussivut ja kommentteja niihin. Miksi? Yle ja live. Kuka on syyllinen? Viikon kysymys: Kun syylliset saadaan kiinni, pitäisikö heidät tappaa? Kuolema Nykissä.
     
Valtra
 

11.09.2003. Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu. Kauppa - ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen: "En edes tiedä ketä kaikkia oli mukana. Toisaalta en näe syytä, miksi tietoa ei voitaisi julkistaa." Helsingin Sanomien uutisissa torstaina 11.09.2003. "Tappio kävi suomalaissijoittajien luonnolle." "Valtran omistus Yhdysvaltoihin korkeaan hintaan." And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus.
Lue myös: And, so what! 31.07.2003

     

11.09.2003. Aftonbladet. Sportbladet, Söndag 7 september 2003. Mål-firandet som försvann.
7 sivua siitä, kuinka Zlatan varasti rangaistuspotkun Kimin nenän edestä.
     
  11.09.2003. Sarjakuva! Matti Reijonen.
Moe Ranskassa 2.
     
  11.09.2003. Kuvia. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Lautalla.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     

Sivu kokonaan:
http://www.nettisanomat.com/ 2003/09/11/etusivu.htm


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Torstaina 7.9.2023.

PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA! Kuva

Narutusta Mansessa 2023
Moskovassa 2022


"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." Kuva


Maanantaina 11.9.2023.

HS Mielipide. 9.9.2023.

Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
Tuore esimerkki haitallisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös nimetä Lenininpuisto uudelleen.

"Patsaat kumoon, katujen ja puistojen nimistö uusiksi, julkinen kieli moraalipyykkiin – länsimaissa yhä kiivaammin sykkivä kulttuurisota on rantautumassa myös Suomeen. Kannanottojen jyrkentyessä useimmat näyttävät unohtavan, että symbolisia puhdistuskampanjoita on ollut historiassa useita, eivätkä ne välttämättä osoita suvaitsevuutta tai historiantajua.

Suomen muututtua vuonna 1809 venäläiseksi suuriruhtinaskunnaksi monet Ruotsin ajan symbolit, nimikkeet ja käsitteet poistettiin käytöstä. Helsingin keskustasta on turha etsiä kaupungin perustajan eli kuningas Kustaa Vaasan patsasta. Harva tietää hänen muistomerkistään, joka paljastettiin Vanhassakaupungissa Helsingin 400-vuotisjuhlan kunniaksi kesällä 1950.

Maamme itsenäistyttyä hävitettiin Venäjän ajan muistomerkkejä ja paikannimiä. Jopa Aleksanteri II:n patsasta Senaatintorilla vaadittiin poistettavaksi. Vasta kun tunnetut yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Yrjö Hirn, korostivat sellaisen tempauksen olevan häpeäksi historiaansa kunnioittavalle kansakunnalle, siitä luovuttiin.

Karummin kävi Helsingin yliopiston juhlasalissa olleelle Aleksanteri I:n rintakuvalle. Äärikansallisten ylioppilaiden vaatimuksesta se poistettiin ja siirrettiin hallintotiloihin. Yliopiston saatua helmikuun 1944 pommituksissa täysosuman patsaan taival jatkui Kansallismuseon suljetulle sisäpihalle ja 1950-luvun lopulla yliopiston kirjaston eli nykyisen Kansalliskirjaston eteläiseen terassipuistoon.

Taidokkaasti entisöity rintakuva paljastettiin yliopiston päärakennuksen uudella katetulla Agora-sisäpihalla syyskuun alussa. Veistoksen paluu julkisuuteen on merkittävä taide- ja kulttuurihistoriallinen tapahtuma.

Toivottavasti rintakuvan kunnianpalautus näyttää esimerkkiä siinä, miten yhteiskunnassamme vaalitaan yhteistä muistoperinnettä. On lyhytnäköistä kuvitella, että osoittaisimme korkeampaa moraalia ja historiatietoisuutta kuin aiemmat sukupolvet poistamalla jonkin aikaisemman aikakauden jostain syystä juuri nyt ärsyttävän muistomerkin tai paikannimen.

Historiallisten kerrostumien pitää antaa näkyä.

Tuore esimerkki tällaisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös antaa Lenininpuistolle uusi nimi. Alppilassa sijaitseva puisto sai nimensä Neuvostoliiton perustajan V. I. Leninin syntymän satavuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1970. Tällä juhlistettiin samalla maittemme vakaita suhteita. Niiden takuumiehenä toiminut presidentti Urho Kekkonen oli 1950-luvun lopusta lähtien korostanut Leninin olleen juuri se neuvostojohtaja, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden uudenvuodenaattona 1917.

Kekkonen harjoitti tietenkin tällä retoriikalla kieroa historiapolitiikkaa. Leninhän pyrki tunnustuksellaan houkuttelemaan Suomen vasemmistoa aloittamaan vallankumouksen, jonka loppupäässä ei olisi itsenäisyys vaan maailmanlaajuinen kommunismi.

Leninin seuraava Suomea koskenut päätös oli itse asiassa paljon kauaskantoisempi. Maaliskuun 1918 alussa neuvostojohto joutui allekirjoittamaan Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen, jossa luvattiin vetää jäljellä olleet venäläiset sotajoukot pois Suomesta ja lopettaa kaikki agitaatio Suomen laillista hallitusta vastaan.

Puoluetoverit syyttivät oikeutetusti Leniniä Suomen vallankumouksen pettämisestä, sillä sopimus ratkaisi maassamme riehuneet taistelut valkoisten hyväksi. Porvarillisella puolella on ollut vaikea myöntää, että valkoisten voitto oli paljolti tämän sopimuksen sivutuote.

Poistamalla Leninin rintakuvia ja häneen viittaavaa nimistöä ja muistolaattoja pyyhkäistään huomaamatta näkyviltä nämä raadolliset ulottuvuudet maamme historiassa. Liberaalissa demokratiassa pitäisi olla malttia antaa kaikkien historiallisten kerrostumien näkyä ja kuulua julkisuudessa.

Jos Lenin-puhdistuksien motiivina taas on tuomita Vladimir Putinin laiton hyökkäyssota Ukrainassa, kyseessä on vielä suurempi huti. Putin inhoaa Leniniä yli kaiken. Putinin mielestähän Lenin syöksi Venäjän kaikkiin niihin ongelmiin, joissa se nyt piehtaroi."


Henrik Meinander on historian professori Helsingin yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009823337.html


Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.


Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!


http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html


Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


DAGENS NYHETER. Torsdag 31 JULI 2003. Pressad Blair forsökte charma.
"Småflickor säljs på gatan i Bagdad."
Lue!


Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. "Stop Women's Abduction & Killing".Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Lue!


Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Lue!


Perjantaina 8.9.2023.
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille

Pääkirjoitus.

Good Bye, Sanna!

Entinen pää-
ministerimme Sanna Marin on pyytänyt eroa Suomen eduskunnasta perusteenaan, että hän siirtyy asiantuntijaksi Britannian entisen pääministerin Tony Blairin instituuttiin, TBI:hin.

Kamalampaa työpaikkaa ei kai sitten ollut tarjolla kun hän joutui tyytymään häikäilemät-
tömän valehtelijan, paholaisen Tony Blairin palkkalistoille.

Tässä sattumalta pari kirjoitusta ja otsikkoa kahden vuosikymmenen takaa, jolloin Blair silmät kirkkaana valehteli kansalaisilleen Irakin joukkotuho-
aseista.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin, kerrotaan, että instituutille maksaa palkkioita myös Saudi-Arabia, tuo paloittelu-
murhaajamaa.

Tällaisin kannuksin paholaisten palveluksista ei Marinilla ole enää mitään asiaa takaisin Suomeen, sääli?

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 8.9.2023 20:01



"Mielestäni toimintakykyni oli aivan hyvä."

Kuva: Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022 20:35. Pertti Manninen.
Kuvasarja.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/22/marin.html

2003.

DAGENS NYHETER. UTRIKES. Torsdag 31 JULI 2003.
Pressad Blair forsökte charma. Tony Blair tänker rida ut stormen kring honom och Irak-kriget. Fast den brittiske premiär-
ministern erkänner att han måste återvinna förtroendet hos allmänheten, bara inte just nu.

"Småflickor säljs på gatan i Bagdad." Flickor säljs på gatan, barn handlar med droger och bristen på lag och ordning gör folk livrädda för att lämna sina hem. DN har tagit del av ett brev där Iqbai i Bagdad beskriver det dagliga livet för sin syster i Kanada.

Lue!

"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/08/28/
v20elokuu20030828.html#
ma20230828v20
irakraiskaukset20030828


Hän ottaa vastuun - mutta mistä? "Trovärdiga undersökningar visar att uppemot
10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske
30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem."
Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/09/04/v20syys20030904.html#
ma20230904v20
hantaransvar20030904


Torstaina 7.9.2023.

PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA! Kuva

Narutusta Mansessa 2023
Moskovassa 2022


"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." Kuva


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!


Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Torstaina 7.9.2023.

PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA! Kuva

Narutusta Mansessa 2023
Moskovassa 2022


"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." Kuva


Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Torstaina 7.9.2023.

PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA! Kuva

Narutusta Mansessa 2023
Moskovassa 2022


"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." Kuva


Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".





Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

"Sten Suvio oli valmentanut Ruotsin nyrkkeilyjoukkuetta, - ja nyt annetaan nyrkkien puhua Messuhallissa. Nyrkkeily kuului ohjelmaan jo Hellaan kisoissa. Näissä otteluissa oli 295 nyrkkeilijää. USA:n Nate Brooks on voittanut tähän asti kaikki ottelunsa. Nyt on hänen vastustajanaan Saksan nuori toivo, Edgar Basel. Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua. Saksalainen jatkaa ja loppuajan yrittää epätoivon vimmalla tasoittaa. Hän tietää, että maahanlyönti on merkinnyt isoa miinusta. Brooks saa pistevoiton 3 - 0. kuten Risto Luukkosestakin. Onnellisena hän kiittelee yleisöä suosionosoituksista. Värilliset jenkit veivät puolet kisojen kultamitaleista."


"Kultaa ja kunniaa".
Helsingin Olympialaisista 1952 kertovan kisaelokuvan toisen osan nimi oli "Kultaa ja kunniaa", jonka Yle lähetti perjantaina 2012-07-20. Kuvia nyrkkeilyosuuden alusta kuvaruutuun lyhennetyin tekstein. Ääninauhalla selostaja käytti "neekeri"- ilmaisua useamminkin.
Mobikuvat: Pertti Manninen 13:00- 13:01.

http://www.nettisanomat.com/
2012/07/20/etusivu.htm


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Maanantaina 4.9.2023.
Narutusta Mansessa 2023


"Hallitusta vastustava juliste oli kiinnitetty roskiksen kylkeen."

Alas hallitus! Kohti sosialistista vallankumousta!
PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA!
Lisää riistoa kotimaassa ja ulkomailla!
punainentoiminta @proton.me

Kansanedustaja Pauli Kiuru kieltäisi Tampereella levitetyn julisteen, koska hänen mielestään siinä sirppi ja vasara kiihottavat väkivaltaan. Lue lisää!

https://yle.fi/a/74-20048243


Narutusta Moskovassa 2022

"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat."

Perjantai 26.8.2022. "Tämä on rautaesirippu." ... Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat. Kuvasarja
Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/26/etusivu.html


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream.King 1963 Lue!

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769


Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Lue kokonaan!


Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011
Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue! Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!



Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!


Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin.
Lue!


Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.

Lue!


Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva


Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.

Kuva


- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvat
- Antti Partekin osti ja möi Lue!
- Rallikuvia 2011 Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 4.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.


213
Torstaina 4. syyskuuta 2003. Numero 214.
215
 
     
  Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Hän ottaa vastuun - mutta mistä?
"Trovärdiga undersökningar visar att uppemot 10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske 30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem." Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?
     

Onneksi kaikki eivät pimitä!
"Tasavallan presidentin ja johtavan hallituspuolueen puheenjohtajan turvallisuuspoliittiset sukset ovat pahasti ristissä. Tämä käy ilmi kahdesta kesällä ilmestyneestä lehtihaastattelusta." Iltalehti. Timo Hakkarainen. Keskiviikko 3.9.2003. Halosen ja Lipposen linjat pahasti ristissä.
     
  "Yllättävää on se, että toisen rikoksesta epäillyn asianajaja on ottanut tiedottamisen itselleen."
"Hyvään asianajotapaan kuuluu kuitenkin ns. trial by newspaper -kielto eli kielto ajaa asiaa lehtien palstoilla ja yleensä julkisuuden välityksellä." Aamulehti. Mielipide. Jyrki Virolainen, lainkäytön professori. Maanantai 1. syyskuuta 2003. Outoa esitutkintaa.
Kuvassa Charlie Chaplin elokuvassa Nykyaika.
     
  Historian havinaa. Toukokuu 2003.
"Hänen mielestään yksi syy Lipposen jatkohaluille oli pyrkimys muuttaa Suomen kansainvälistä linjaa.
- Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman läheinen ystävä. Lipponen näki itsensä näissä asioissa lähes korvaamattomaksi, Bergholm sanoo." Seura perjantaina 23.5.2993. Heikki Saari haastattelee Jorma Bergholmia. Jäähyväiset Lipposelle!
     
  Sarjakuva!
Heip,
Tarjoaisen sarjakuvia julkaistavaksi lehteenne,
ystävällisin terveisin: Matti Reijonen.
Moe Ranskassa.
     
Viikon Sasi
  "Sasi muistuttaa, että Vanhanen ja Koskinen ovat täysraittiita miehiä, eivätkä Kalliomäki ja ulkoministeri Tuomiojakaan viihdy ravintola Storyvillessä. Toista oli Lipposen ja Niinistön aikaan." Seura perjantaina 05.09.2003. Sasi varoittaa Vanhasesta: Uskonnollinen uusoikeisto iskee.
     
Asiakirjoja
  Asiakirjoja. 30.12.2002. Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite. Lausunto valitukseen nro 2/00. (Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö) Liitteen liite. Selitys Laura Mannisen ulosottovalitukseen. (Avustava ulosottomies Raino Rinne). Liite. Selitys Laura Mannisen ulosottoasiassa 00/733 (Pertti Manninen). 09.01.2003. Esitutkinnan päätökset (Tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho). 15.01.2003. Syyteharkinta 30.12.2002 tekemässäni... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite: Korkeimman oikeuden päätös. (Oikeusneuvokset Lindholm ja Koskelo). 20.05.2003 Vastaus tutkinta- ja syyteharkintapyyntöön. (Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas). 17.06.2003 (Valtakunnan syyttäjälle) Syyteharkinta ... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). 25.08.2003. Pertti Mannisen kirjoitus. (Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske).
     
Kesän hyvä teko:   Opeta lapsi uimaan!
Ilmoitukset.
Lukijan postia.

Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.


- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

 

Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.
Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Lähtöjä, Mittavaatteet, Vallan vaiheilla, Kaupungin vilinää, Lautta jätti, Viking-sinfonia, Valoja ja varjoja, Uutta ja vanhaa, Valkoinen laiva. Kuvat Pertti Manninen.


Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?


"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Bagdad. Fler än 400 irakiska kvinnor har kidnappats och våldtagits under de senaste fyra månaderna i Irak. Det rapporterade människorättsorganisationen Women's Freedom i Irak på söndagen. Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. Våldtäkt tillhör vardagen i Irak.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.



I have a dream. "Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." I have a dream.
I have a dream On August 28 1963, Martin Luther King delivered his famous speech. Gary Younge explains why it is as important now as it was then.'I have a dream' - full text
Poem: Ben Okri
Special report: United States
Guardian Unlimited, Thursday August 21 2003


Kuka hän on? Äiti: "Hän ei koskaan osannut istua hiljaa. Mutta ei se ollut mitään ihmeellistä, sillä kaikki tyttäremme olivat sellaisia." Isä: " Vanhempanakaan hän ei koskaan istunut telkkarin tai tietokoneen ääressä vaan touhusi jotain koko ajan. Jos hän ei ollut harjoituksissa, hän oli menossa ja tapasi kavereitaan." Kuka hän on? Arvaa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.


28.08.2003. Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut?


Huussin perältä. Elokuu 2002. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän. "Valtiovarainministeri Sauli Niinistö, huomenna 54, on nähty lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen julkisesti rovaniemeläisen kokoomusvaikuttajan, oikeustieteiden lisensiaatti Ulla Karvon, 41, kanssa." Ilta-Sanomat. Viihde. Perjantaina 23.08.2002. Niinistön uusi naisystävä on himolenkkeilijä Lapista.

Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/irakinsota.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/valdtakttillhor.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/ihaveadream.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/kukahanon.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/paakirjoitus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/niinistonuusi.htm


Torstaina 24.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 21.8.2003. Katso!


20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream. On August 28 1963 Lue! - Onko mikään muuttunut? Lue! - Huussin perältä. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

20 vuotta sitten 21.8.2003 - Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Idi Amin Lue! - Irakin tilanteen hoito ei onnistu ilman YK:ta. Lue! - Hullut vaalit 2. Kalifornia. Lue! - Marlboro-mies lopettaa! Lue! - Gösta Sundqvistin muistolle. Teuvo. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 14.8.2003.


210
Torstaina 14. elokuuta 2003. Numero 211.
212
 

  USA. Hullut vaalit. Pornonäyttelijä. 100-vuotias ja Arnold yrittävät päästä valtaan Kaliforniassa!
Det galna valet.
Aftonbladet måndag 11.08.2003.

Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 21.8.2003.


211
Torstaina 21. elokuuta 2003. Numero 212.
213
 


  Hullut vaalit 2. Arska vieraili sopivasti Irakissa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta. "Vierailin Saddam Husseinin kesäpalatsissa, jossa järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlat." Oho! keskiviikkona 06.08.2003. Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. Nettisanomat.com torstaina 10.04.2003.

Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - Kuvia Laukaassa Kuvat - Mitä HS kirjoitti Lipposen ja Bushin tapaamisesta 2002? Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan selvittäjäksi. Lue! - Irakilaiset hyökkäsivät brittiläisiä joukkoja vastaan Lue! - Kuningas suojelee Saddamin tyttäriä. Lue!
20 vuotta sitten 7.8.2003 - Käden ojennus. Kuva - Saddamin poikien hautajaiset. Lue! - Saddamin jahti. Lue! - David Kelly Lue! - Haloselle rauhanpalkinto Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

Lauantaina 5.8.2023.
20 vuotta sitten 31.7.2003. Kun Antti Partekin osti ja möi.


208
Torstaina 31. heinäkuuta 2003. Numero 209.
210
 

 

Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Keskisuomalaisen uutinen 30.07.2003 ja peräkkäisten päivien pääkirjoitukset 26.06. ja 27.06.2003!

Extra! Koneen Antti Herlin totuusleikissä. Ilta-Sanomat 25.07.2003.

 

Lue!

20 vuotta sitten 31.7.2003 - Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo - Pääkirjoitus. 6.8.1945. Lue! - Herlinin Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Lue!

20 vuotta sitten, torstaina 31.7.2003.


"Naama käden päässä." Kuva: Pertti Manninen maanantaina 03.06.2003. Nilakka.
 

Pääkirjoitus.

6.8.1945.

Keskiviikkona 6. elokuuta 2003 tulee kuluneeksi 58 vuotta ensimmäisen ihmisten tappamiseksi tarkoitetun pommin pudottamisesta Japanin Hiroshimaan.

Tämä vuosipäivä on usein jäänyt vähälle huomiolle, minultakin. Elämän riepotukset ovat vieneet kaiken huomion ja aina ei mediakaan ole pitänyt asiaa kovin tärkeänä.

Nyt tappamisen jatkuessa Irakissa, Liberiassa ja Israelissa sekä Palestiinassa ja muualla on jokaisen syytä miettiä, onko meidän tämä hyväksyttävä. Johtuuko tämä välinpitämättömyydestämme, onko meillä johtajat, jotka tosissaan yrittävät saada muutosta aikaiseksi. Meidän antamilla valtakirjoilla he operoivat.

Tärkeintä on muistaminen, ei silmien sulkeminen.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.


Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli.

 

http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/etusivu.htm

20 vuotta sitten 24.7.2003 - Pääkirjoitus Lue! - Irak Lue! - Poliisi tutkii Lue! - Arsenal Lue! - Hanna-Maria Lue!
20 vuotta sitten 17.7.2003. Pääkirjoitus Lue! - Bisquit. Isänmaan palturit Lue! - Poliisi tutkii näitä lehtiä Lue!
20 vuotta sitten 3.7.2003 (alku - loppu)
20 vuotta sitten 10.7.2003 ("Valehde...)
20 vuotta sitten 10.7.2003 (Keskust...)

Sunnuntaina 9.7.2023

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.


 

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.

Rauhantutkimuksen uranuurtaja Johan Galtung - joka rankkaa maailman suurimmaksi ongelmaksi Yhdysvaltain nykyjohdon - näkee keinoja päästä pois terrorismin ja sen vastaisen, Afganistanin ja Irakin sotiin johtaneen valtiojohtoisen terrorismin kierteestä.
...
- Yhdysvallat on nyt alistettu maan eteläosien tahdon alle. Voi jopa sanoa, että etelä on voittanut sisällissodan, jonka se hävisi vuonna 1865. Se synnyttää maassa nyt valtavia vastavoimia.
...
- Yhdysvaltain täytyy hyväksyä kansainvälinen oikeus, niin terroristeja kuin valtion harjoittamaa terrorismia koskeva. Heillä on kaikki syyt saattaa Osama bin Laden oikeuteen terrorismista, mutta samalla tavalla pitäisi myös Henry Kissingerin joutua valtion harjoittamasta terrorismista kansainväliseeen tuomioistuimeen.
...
- Yhdysvallat on tehnyt 69 sotilasoperaatiota vuodesta 1945 lähtien, Irak viimeisimpänä. Sen täytyy loppua. Yhdysvaltain on yksinkertaisesti myönnettävä ongelmansa ja jätettävä asia YK:n harkittavaksi, Galtung sanoo.
Konflikteissa on kuollut yli 12 miljoonaa ihmistä.
...
- Yhdysvaltain ja muun maailman välillä täytyy olla jonkinlainen sovitteluprosessi. Se tulee olemaan vaikeaa, tuskallista ja tulee kestämään kauan. Mutta tästä on olemassa loistava Etelä-Afrikan esimerkki.

- Pahimpien rikollisten on päädyttävä oikeuteen: Heitä on useita Yhdysvaltain edellisessä hallinnossa, ja voidaan väittää, että myös nykyinen presidentti pitäisi nähdä kansainvälisessä tuomioistuimessa.
...
- Perusteina ovat vaalipetos, taloudelliset väärinkäytökset (Bushin läheiset yrityssuhteet) sekä se, että hän on johtanut maailman sotaan valheiden avulla, joista joukkotuhoaseet ovat vain yksi esimerkki, Galtung listaa.

Johan Galtung vieraili Jyväskylässä maanantaina Unesco-konferenssin pääpuhujana. Kolmepäiväisessä tapahtumassa puidaan kulttuurienvälisen ymmärtämisen, ihmisoikeuksien ja rauhankulttuurin opetusta ja oppimista.

Yliopiston kaikkien aikojen kansainvälisimpään konferenssiin osallistui likii 600 ihmistä noin 80 maasta.


"Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta".
...
- Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta. Jos haluat pääkaupunkisi Jerusalemiin, anna toinen puoli toiselle. Jos haluat palata kotideudulle, anna toistenkin palata., Galtung havainnollistaa esimerkkinä Lähi-idän tiekarttaa.

- Tiekartta ei tarkoita rauhaa. Se ei ole tie, joka johtaa rauhaan. Se ei ole kartta, koska se ei täytä tärkeitä asioita.

Galtungin mukaan monissa kriiseissä "neuvottelut" merkitsevät sodan jatkumista sanallisena, ja tulokset ovat latistuneita kompromisseja. Rauhandialogi sen sijaan on jatkuva prosessi, sillä vaikka väkivaltaa voi ehkäistä, konflikteja ei.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

 
     
 
Tiistaina 17.06.2003.



Kuva: Rauhantutkimuksen isänä pidetty Johan Galtung totesi Jyväskylän vierailulla uskovansa, että amerikkalaiset vaihtavat maansa johdon.


Rauhantutkimuksen isä aloitti Suomesta.
Norjalainen professori Johan Galtung (s. 1930) johtaa Ranskaan 10 vuotta sitten perustamaansa Transcend-verkostoa, joka pyrkii konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun.
...
Hänen kiinnostuksensa rauhantutkimukseen syttyi stipendiaattiaikoina Suomessa 1950-
luvulla. Osloon hän on perustanut Rauhantutkimusinstituutin. Galtung on kitrjoittanut 95 kirjaa ja yli 1000 artikkelia.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003.

 

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/
2003/07/03/galtung.htm

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.
Ilta-Sanomat käytti sumeilematta hyväkseen!
Ilta-Sanomat, pääkirjoitus 17.06.2003: SDP noussut suosituimmaksi.

Uusi HS-Gallup todistaa virhemarginaalin unohtamisen tahallisuuden!
HS-Gallup 30.06.2003.

Pääkirjoitukset 01.07.2003.
Ilta-Sanomat: Keskusta putosi kannatuskuoppaan.

Helsingin Sanomat: Keskusta maksaa kalliisti Jäättenmäen tähdenlennosta.

USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin
jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?

Eino Leino 125-vuotta.
"Päivä paistaa, lehti loistaa,
vaarat tanhun tahdin toistaa:
Kesä tullut on."

Sinipiikojen kesälaulu karkelokuvaelmasta Väinämöisen kosinta.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.
Tulossa.
Muut lehdet:
- Ruusupensaan alta löytyi ydinlaitteita.
- Presidenttiehdokas vihjaa Bushin valehdelleen.
- Asetarkastajien Hans Blix haikein mielin eläkkeelle.
- Amerikkalaiset uskovat Bushin kieroilleen sodassa.
- Brittisotilaiden ja paikallisten välit kiristyvät Irakissa.
- Irakgerillan utmanar USA.
- Dödsoffren i Irak.
- Kasvava turvattomuus uhkaa jälleenrakennusta Irakissa.
- SISSISOTA KIIHTYY IRAKISSA.
- USA vähättelee vastarintaa Irakissa.
- Irakin sodan uhrit.
- USA aloitti iskut vastarinnan nujertamiseksi.
Tulossa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/03/etusivu.htm

20 vuotta sitten 3.7 (alku - loppu)

20 vuotta sitten 2.1 - 9.1 - 16.1 - 23.1 - 30.1 - 6.2 - 13.2 - 20.2 - 27.2 - 6.3 - 13.3 - 20.3 - 27.3 - 3.4 - 10.4 - 17.4 - 24.4 - 1.5 - 8.5 - 15.5 - 22.5 - 29.5 - 5.6 - 12.6 - 19.6 - 26.6

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003. Etusivu

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

Torstaina 26. kesäkuuta 2003. Numero 204.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     

 

HS-GALLUP valehtelee! "Keskustan kannatus pudonnut eduskuntavaalien jälkeen" ja "Keskusta on pudonnut kauas Sdp:stä". Helsingin Sanomat sunnuntaina 15.06.2003. Gallup ei tätä kerro, vain väärä tulkinta! "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." HS-GALLUP valehtelee!
Lue myös! Nettisanomat.com 20.06.2002: Gallupit oikein. Tulkinnat väärin 3.

     
 

Viikon perse.
Lähi-Itä on syvällä.
Tämän miehen takamus kertoo, miksi Lähi-Itä on kaiken keskipisteenä näinä päivinä. Ei käy kateeksi. Katso 12.06.2003.
Tarkemmin!

     
HS-Gallup
 
  HELSINGIN SANOMAT. 1889 PÄIVÄLEHTI. Seppo Kievari, kustantaja, Janne Virkkunen, vastaava päätoimittaja, Reetta Meriläinen, päätoimittaja, uutiset, Heleena Savela, päätoimittaja, viikonlopputoimitus, Mika Pettersson, toimituspäällikkö, uutiset, Kimmo Pietinen, toimituspäällikkö, uutiset, Pekka Kukkonen, toimituspäällikkö, kehitys.

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan!

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/06/26/etusivu.htm

20 vuotta sitten: "Pinnan alla"

Matkalla Suomessa. Yksi kuva joka kesäkuulta 2003-2023. Pertti Manninen. Kuvasarja

Maanantaina 22.5.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 22.5.2003.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Viikon kuva. Auf die freundschaft. Holsten Pilsener. Asetelma: Pertti Manninen. Nettisanomat.com 20.06.2002.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     

Viikon kuva.

Auf die freundschaft. Holsten Pilsener.

Hannoverissa maaliskuussa 1998 matkalaiset unelmoivat lämpimistä ja kylmistä vesistä.

Asetelma: Pertti Manninen.
Julkaistu ensimmäisen kerran 20.06.2002.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2003/05/22/etusivu.htm
(Korjaus kuvatekstiin: Holzen > Holsten 22.05.2023).

2003.

Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.
Lätkäfanin hurma ja humala. Kuvasarja.
Muut lehdet:
PERKELE!
Muut lehdet: PERKELE! Kotikisat. Suomella jalkeilla kaikkien aikojen maajoukkue. Ratkaisuotteluna Suomi-Ruotsi-klassikko. Suomi saa fantastisen alun: puolen tunnin pelin jälkeen Suomi johtaa 5-1. teemu Selänne nöyryyttää Tommy Saloa ja tekee hattutempun, Saku koivukin syttyy ilmiliekkeihin. Ja sitten tulee Ruotsi... Ilta-Sanomat Urheilu torstaina 8.5.2003.
"Tällaisen pelin jälkeen on vaikea uskoa Jumalaan." Kisavieras. Jari Tervo. Ilta-Sanomat Urheilu, Pasi Kostiainen.
Torstaina 8. toukokuuta 2003. Numero 197
http://www.nettisanomat.com/
2003/05/08/perkelemuut.htm

20 vuotta sitten!

2003 Huhtikuu. Torstai 24.04.2003.
Paths of Glory.

 
Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo
mediatutkija.
Väkivallan katsominen
syö tunteita.

Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003.
Katriina Tuomisto.
...

Television ja tietokonepelien väkivalta vaikuttaa pahiten niihin, jotka ovat suojaamattomia ja elävät pienissä ympyröissä viihteen keskellä. Pelien vuorovaikutteisuus tekevät niistä vielä televisioviihdettäkin vomakkaamman vaikuttajan.
Mustonen korostaa ystävien ja
harrastusten merkitystä lasten ja
nuorten suojana. Vuorovaikutus
muiden kanssa pitää kiinni reaalimaailmassa.
Suurin vastuu on kasvattajilla. Lapsia
pitää toisaalta suojata
väkivaltaviihteeltä, toisaalta heitä
pitää opettaa suhtautumaan kriittisesti mediaan.
...
Kuvateksti: Mediatutkijan mielestä
nuoret voivat saada kielteisiä vaikutteita todellisuuteen pohjautuvasta viihteestä. Mallia halutaan ottaa elokuvan
"sankareista".

"Viihteen tuottama tunnetulva
turruttaa suuriin tunteisiin ja sitä
kautta myötäelämisen kyky
vähenee."

Anu Mustonen, psykologian tohtori ja mediatutkija Jyväskylän yliopistosta.
Paths of Glory.
 
 
Häpeä,
Raimo!
Mielenosoitus-
jatko
Adressin vähättely  

   
Väkivalta ja tunteet Veteraani-
päivä
   

Torstaina 24.04.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/04/24/
vakivaltamustonen.htm

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu:
Etusivu 20 vuotta sitten
torstaina 10.4.2003.


Reuters 10.04.2003. Kaleva.
Valtauksen merkki.
Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Seppo Ylönen, Kaleva.

Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.
Suomentanut Auli Tarkka vuonna 1971 suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Sanankäyttöä, johon Johan von Bonsdorff ja Auli Tarkka valitsivat artikkelit. Oikeuden voitto eli rehellisin kansa.

KOKO SIVU!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.
Kiirastorstaina 20. huhtikuuta
2000.

Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita.

"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.
"Nämä kertomukset paljastavat, että Suomessa on ongelmia, jotka eivät ole kenenkään tiedossa. Monet eivät ole saaneet apua mistään!"

"Yhteiskunta ei halua puhua tästä. Halutaan unohtaa lama äkkiä, että päästään uuteen nousukauteen"

Haastatellut KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat Tiistaina 18.4.2000

"Niiden rinnalla Karpolla ei ole juurikaan asiaa."

Lue!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.

14.3.2023. Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten. Arkisto 2003 tammikuu. Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen. Lue!

Jotakin maaliskuussa 2000 -2023. Sarja 2

Jotakin maaliskuussa 2000 -2022. Sarja 1

Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten.

2003
tammikuu



Arvaa kuka?

Torstaina 2.1.2003



Vuoden nuolaisu.

Paavo Lipponen.

Päästyään tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia joulukuussa 2002 Suomen pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti käynnillään, että Suomi tulee ilomielin mukaan paikkaamaan Irakin sodan tuhoja ja osallistumaan jälleenrakennukseen.

Tämä siis tilanteessa, jolloin sotaan ollaan vasta valmistautumassa.

Kaikkeen se vallassa oleminen ja vallan säilyttämisen halu johtaakin.

26.12.2002 Pertti Manninen, nettisanomat.com.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/02/
vuodennuolaisu.htm

2003
tammikuu


Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista 10.12.2002.

Torstaina 16.1.2003

Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi:

"Minä kerroin hänelle, kuinka paljon me Suomessa arvostamme hänen johtajuuttaan, kun kysymys on hyvin vaikeista haasteista maailmanlaajuisesti."

Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002.

"Lipponen esitti Cheneylle toivomuksen, että sota voitaisiin vielä välttää. molemmat keskustelukumppanit pitivät tärkeänä, että tilannetta arvioitaisiin ensin YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka on myös kannettava vastuunsa."

"Lipponen kertoi varapresidentille Suomen olevan valmis osallistumaan humanitaarisiin ja YK:n johtamiin avustus- ja rauhanturvaoperaatioihin, jos sota kuitenkin alkaa."

Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen.

Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista.
Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. USA painostaa yhä EU:ta Turkin pikaisen jäsenyyden puolesta.
Keskisuomalainen 10.joulukuuta 2002. Suomen Nato-jäsenyys esille.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/16/
nuolaisu.htm

Tiistaina 14.3.2023.

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003. Sarja

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/lehdet.htm

Maanantai 23.1.2023

Arkistosta 2003:

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.
Viikon kuva.
Käden ojennus.
  Pertti Manninen.
Isonna! http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm


- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.

Hetki: Kurjet lentävät. Vaikka pyöräillessäni eteenpäin katsoinkin niin jokin häivähdys taivaalta silmiini tuli. Kurkipari lensi kohti etelää ja tahdoin hetken ikuistaa ennenkuin kokonaan häipyvät. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Lauantaina 27.8.2023 15:22. Pertti Manninen.


Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin.

ILTA-SANOMAT
Torstai 24.8.2023
Hurjia väitteitä leviää
PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
Naisten 28 vuoden odotus vihdoin ohi
WILMA MURTO: PRONSSIA!
UKRAINALLA TÄNÄÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ
Orpo pommisuojaan


WILMA MURTO PÄÄTTI SUOMEN TUSKAN!
Iso rahapotti odottaa
Kaikki upeasta taistelusta PRONSSIJUHLAT ILTALEHTI
Torstai 24.8.2023
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN

Torstaina 24.8.2023 14:53. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. LIDL. Kuva Pertti Manninen.


ILTA-SANOMAT 24.8.2023
Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä
Tänäänkin maa taistelee itsenäisyydestään
EMMEHÄN UNOHDA?


TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
ILTALEHTI 24.8.2023


Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.

Tanssi yli hautojen. Ilta-Sanomat tiistaina 15.8.2023: Uutuuskirja: Aselepo ennen kuolemaa. Niinistön ja Kanervan koskettava kohtaaminen. Kuva: Uusimaa. Kirkkonummi. CM tiistaina 15.8.2023 08:59. Pertti Manninen.

Pääkirjoitus.
Tanssi yli hautojen.

Kun vain toinen osapuoli voi kertoa kädenojennuksesta ja aselevosta niin hehkutus on aika kornia. Kuoleman hetkellä arvokkaampaa olisi ollut tehdä tilit selviksi.

Aikalaiset voivat kertoa kuinka paljon Sauli Niinistö eri asemissaan kiusasi Ilkka Kanervaa, ja suorastaan vittuili julkisesti ja myös kulisseissa, joka on vielä raukkamaisempaa.

RIP, Ile.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 15.8.2023 18:36.


Arkisto 2018

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa!

"Oho! - Että silleen". Kuva.

Ei arvannut Ilkka Kanerva, että edestään löytää jo kohta parikymmentä vuotta sitten lausumansa seuraukset. Kun Sauli Niinistö vihdoin kolmannella yrittämällään pääsi kansanedustajaksi Ilkka Kanerva luonnehti Niinistöä "yhden kauden kansanedustajaksi".

Tunnetusti pitkävihainen ja hienohelmainen tasavaltamme presidentti ei tällaista unohda. Taustalla hän on häärännyt niin Alexander Stubbin kuin nyt myös Ilkka Kanervan tien torppaamisessa. Uskollisia puudeleita on löytynyt toteuttamaan nämä tekoset.

Viime kesänä hän ei enää malttanut kokonaan olla poissa julkisuudesta, vaan paljasti lausunnoillaan Perussuomalaisten hajottamisen ja hajoamisen yhteydessä, että hänelläkin oli sormensa mukana pelissä. Siinäkin puudelit tekivät likaisen työn ja vaivoin Niinistö kiemurteli itsensä irti tapahtumista.

Seuraavat kuusi vuotta, ellei sitten enemmänkin, joudumme tällaisen presidentin kanssa elämään. Mikäänhän ei tällaista vallan huipullaolevaa pysäytä.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 05.02.2018 22:54 Runebergin päivänä ja päivänä, jolloin Paula Risikko valittiin Eduskunnan puhemieheksi.

Kuvassa Ilkka Kanerva kumartuu alistuneena Sauli Niinistön edessä. Epäselväksi jää kumpi aloitti vuoropuhelun
"Oho! - Että silleen."


12.06.2017. Lue myös!
Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

12.06.2017. Lue myös!
"Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.
– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.
– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin."
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto


Kuva kahdesta kuvasta Pertti Manninen. Niinistön kuva Ylen TV1:stä torstaina 01.02.2018 ja Kanervan kuva lauantaina 26.11.2011 julkaistusta kuvasta, jonka kuvateksti oli seuraava: "Lahjuksen vastaanottamisesta epäilty ja syytetty Ilkka Kanerva ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon jälkeen maanantaina 2011-11-14. Kuvaa dramatisoinut Pertti Manninen."
http://www.nettisanomat.com/2011/11/26/etusivu.htm

Katkelma alkuperäisestä sivusta:
http://www.nettisanomat.com/2018/02/05/etusivu.html

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdalintie. Pappa pikkuisen kanssa ostamassa ison paketin. Lauantaina 12.8.2023 puolen päivän aikaan 11:33. Kuva. Pertti Manninen.
Jätskiautolla.


Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011

Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue!


Onneksi on perussuomalaiset Lue!


Pääkirjoitus lauantaina 2011-04-30 Neekeriukko ja hurriakka. Lue!



Torstai 2011-04-21 Stubb epäiltyjen merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ole" Lue!


Ensimmäinen ja viimeinen kerta: PERSU – Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!


Rasismia Vapunaattona 30.4.2011


Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Oravien uusi sukupolvi hippasilla kaksihaaraisessa tammessa. Sunnuntaina 13.8.2023 aamulla 08:40. Kuva. Pertti Manninen.

Uusi sukupolvi hippasilla.


Torstaina 10.8.2023.
Koulut alkoivat. Matkakuvia.

Koulut alkoivat. 15 kuvaa!


Torstaina 3.8.2023.

Rallikuvia 2011


Perjantai 2011-07-29 - N:o 1241 -
Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen!

12 vuotta! Lue!

"Suomi voittaa aina".
Neste Oil Rally Finland - Suomen MM-ralli - Jyväskylän MM-ralli
. Siirtymätaipaleellekin riitti katselijoita, jotka vilkuttivat innokkaasti niin rallareille kuin myös pikataipaleille kiiruhtaville jännäreille. Kuvassa Mersun toista lippua työnnetään juuri ikkunasta hulmuamaan tässä keskisuomalaisessa kansanjuhlassa. Kuva: Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. - Pertti Manninen sattumalta paikalle osuunena uintiretkellä torstaina 2011-07-28 klo 16:37.







Suomi voittaa aina - Kimi - Idylli - Russia - Arvokuljetus - Sarvikuljetus - Nordkappiin - Tärkeä puhelu - Kimifani - Lippu - Tuulimylly - Liehu - 112 Ural - Puttosen Esso on nyt St1. (Poikaa nostettu ylöspäin). - Show must go on, Larsen & Eriksen, Norge - Laukaassa tapahtuu - Ralliradio - Rallilehti.
Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. Matkalla Vuolakkeen uimarannalle (kuvat 1-9) ja takaisin (kuvat 10-18). Torstai 2011-07-29 klo 16:37- 18:46. Kuvat: Pertti Manninen.

Kuvasarja!


Torstaina 3.8.2023.

2011
Tänään 12 vuotta!

"Näköislehti"


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769


Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Onko historiallista vai ei osallistu hiekkamyrsky puheenjohtaja Niin tai sit vaan semmosta niin niin että et keskeistä on nimenomaan tää konteksti Mistä tämä tiedonanto tehtiin vähän eli se oli nimenomaan tämän ketään vellovan rasismi kriisin takia ja kiltti mutta syy miks meillä tämä tiedonantoon it on tietenkin se sisältää hyviä kirjoituksia mutta sun ristiriidassa sitten taas hallitusohjelman kanssa joka itseasiassa ei toimi niin kunnianhimoisesti ihmisoikeuksia edistäviä en kun pitäisi vielä pikemminkin päinvastoin sitä voi myös tulkita niin että seitsemäs heikentää maahanmuuttajien keskeisiä oikeuksia hyvin monin tavoin ja ne vasemmistossa ajatellaan tiedonanto halutaan ottaa tosissaan

tehdä metallit Irma mitä se pitäisi jalat

Politiikka on se joka on hyvin monella tapaa ongelmallinen pääviesti hallitusohjelmassa on ulkomaille että tänne ette ole tervetulleita oleskelulupaa säännöksiä kiristetään hyvin monin tavoin olevien maahanmuuttajien lisätään monin eri tavoin Eli kyl se viesti on hyvin Karu myös niille ihmisille jotka täällä Suomessa asuu tällä hetkellä eli sikäli Tää on kyllä mielestäni horny tämä tiedonanto koska nimenomaan hallitusohjelmaan peilaten niin hallitusohjelma ei ole rasisminvastainen tarkemmin missä niin se on kysymys ja nyt ehkä keskustelun jälkeen työtön

mielestäni hyvä esimerkki hyvin niin kuin puu Ronja sekoittamisesta näissä asioissa eikä siitä tiedä maahanmuuttopoliittiset toimenpiteitä määritellä ehtona sille Millä ehdolla joku tulla Suomeen siellä joku semmonen itsenäinen suvereeni oikeus määrittää ketä sinne saa tulla ja millä ehdoilla eihän se ole mitään asiaa ja se on eri asia lisää niitä luonnoksia ja hän oli vastuksellinen neuvottiin Kuinka kannattaa edetä Mitä siinä sinne voi kertoa oli siinä välissä raskaaksi tässäkin niinku hirveen monella eri tavalla

Mäkelän mökki mökki tilata myös olemaan tuota että mä tiedän tämä ei syntynyt hallituksen avustajat lähteä torjumaan rasismia kunnianhimoisesti Suomessa vaan se syntyy valtavan julkiseen paineen pakottamana se oli vähintäänkin hallitus pystyy tekemään kesän jäljiltä ja sen jäljiltä Että Meillä on tällainen hallituskokoonpano Mistä tiedän että on niinkun mutta kuitenkin varsin vähän niinku Jani Mäkelä tässä totesi niin pitkälti toista hallitusohjelmassa jo olevista asioista ja muutamia sitten sitten uusia asioita mut että että jäin kaipaamaan ja ajattelin niin kysymys Tässä on se uskottavuus Onko tällä hallituksella uskottavuutta Onko luottamusta siihen että tämän hallituksen ministerit todella ovat sitoutuneet rasismin kitkemiseen torjumiseen rasismin puuttumiseen ja siitä ei ole ole niinku näyttöjä niin minusta uskottavuutta ei ole myöskään hallitusohjelmaan olisin odottanut että hallitus olisi pelannut läpi myös oman ohjelmansa siltä osin että et kriittisesti arvioida Onko täällä sellaisia kirjauksia jotka vahvistavat rakenteellista rasismia Suomessa hallitus joka aikoo vielä Suomessa olevista lapsista palveluihin kuin maahanmuuttajien ulosheitto pykäliä perheenyhdistämiseen kiristymiseen joka tulee uhkaamaan lasten oikeutta perhe-elämään on kerätä varoja kysymyksiä jotka ovat rasistisesta ajattelutavasta

Mitä vastaat tähän alle 11 vuotta nyt kun siellä on tuo on julkistettu

No minusta sen vahvempaa viestiä Mä oon hallitus ei voi antaa kun sen että hallitus yhdessä neuvottelee täällä on jotain Muuten annetaan aivan aivan koko aika

En myöskään käsittelyn toimenpidettä jolla Nimenomaan rasismia ja syrjintää tässä maassa ja ne ulottuvat siis työelämään käydä läpi myös lainsäädännön tilanne ja oikeastaan 13c

että tulemme tukemaan ja odotan niin tietysti näkeväni Ivan resursoinnin myöskin niin niin se ei vastaa siihen ongelmaan joka syntyi kesällä joka syntyi siitä että ne on hallituksessa puolue koska sellaisia jäseniä joilla on pahoja yhteyksiä vai historiaa ajattelua rasistiseen toimintaa rasistisiin ajatusmallien ja minusta ei ole nähty uskottavaa myöskään irtautumista tämäntyyppisestä

Jani Mäkelä voi ehkä ehkä kertoo että et millä tavalla Perussuomalaiset puolueen eduskuntaryhmän toiminta on muuttunut Mitä kun tapahtuu seuraavaksi perussuomalainen toimijan rasistinen kannanotto Tai seuraava Perussuomalaisten kansanedustaja saa paikalla tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta Miten Perussuomalaiset silloin reagoi

tästä hallitusohjelmasta niin alkoi tulemaan muuta tiukennukset on pitkälti vesi Suomen maahanmuuttopolitiikka Pohjoismaiden suuntaan Ei siihen mihin muissa Pohjoismaissa aiemmin Ei se vieläkin vähän kanssa Eli tähän jo kysymystä mitään vikaa eikä se hallitusohjelma ollut missään vaiheessa tarkoitus käydä avaamassa kalenteri sellaisenaan se hallitusohjelma tarkentava toimenpidettä kissa kansanedustajan ihmisviha hallituskauden kanssa esimerkiksi se että henkilö oli joutunut ahdistelun uhriksi joukkoliikennevälineissä ja kirjoittanut tähän asti nettiin tästä tilanteesta niin niinku tehtiin tässä syyllinen siihen tilanteeseen ja tää on se päristely

mitä että mulla tällästä niinku kuvien kautta nuotin tämmönen niinku eteenpäin pystyttäisiin niinku tekemästä työtä niiden kanssa näitä kysymyksiä ja konkreettisia esityksiä pöytään jotta että siinä Jani Mäkelä sanoi että nämä kohdat joista tämä selonteko lähti liikkeelle josta tulee joukolla vääristelty että siitä selviää tuolta eri mieltä

No minusta kuten on todettu monta kertaa aikaisemminkin niin niin meillä on Suomesta lehdistönvapaus Mitä tekee niinku kuuluuki niin oma arvokasta työtään ja ja tekevät tekevät uutisia arvioivat vaan minusta todella tekevät tästä niinku työtään jotain niinku niin ja mulla lähtee lähtee arvostelemaan meidän toimittaja tyty1 toimintaa tässä vaan Minä haluan sen nyt tiesin että että tulee kesä julkisuuteen hallitus onnea nopeus timoska autossa pelattavat ne sitoutuneet hallituspuolue vähän pierun autoon joka näkyy yhdessä yhdessä neuvoteltu ensi viikolla sekä sitten alkaa jo puolen vuoden joten niitä hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutunut rasismista ja kaikenlaista ääriajattelua oppositiolle

kyllä niin kun kokoomukselle sanoisin että että se vakavin rasismi ongelma on tällä hetkellä Suomen maan hallituksessa ja ja nyt tän keskustelun perusteella näyttää siltä se ei ole eteenpäin kun tilanne on on tämä ja Jani Mäkelä sanoisin myös että kohdistuvan väkivallan ja häirinnän vastustaminen on mahdollista ilman rasistista retoriikkaa perussuomalaisen puolueen rasismille ilman uunia hyvinkin kesän 2017 jolloin kokoomukselle oli aivan selkeitä se että yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ei voida tehdä Ja nyt kun puolueen johto kytkentä nyt rasistisia linjauksia

Mikä on Molemmat ollaan istuttu täysistunto salista viime kaudella ja kuunneltu niitä puheita Mikä se on nyt Pystytkö tekemään hallitus yhteistyötä Perussuomalaisten problematiikka lettu irtisanoudutaan kuvaamallasi tavalla ministerien toimistoon että asioista niin sitten tulee kansanedustaja sanomatta senkin alkaa

No hallitus leikkaa liikaa toisaalta että kaksi samaa asiaa niin ne oli ilmoittanut että jokin asia ministerien luottamusta vastaan Ennen kuin olette nähneet tiedonantoa kestää tehdä puoltakaan teatteria mustaa näistä teoista mitä he ovat tehneet

eikä vanhoja tekstejä vanhoja sanoja vaan ihan hiljattain tapahtuneita tekoja ei ole ehdottoman siihen että tämä 2018 mökin jatkaa sitä jo viime hallituksen ja hallitusten aloittamaa työtä siinä toiminnosta pitää hieman poikkeuksellinen että vaadittiin nämä huomenna neuvottelut ikään kuin sen toteamiseksi että se työ mitä Suomessa on ilman passia raskaalta neuvotteluja pystytty hyvässä yhteisymmärryksessä tekemään ja pitkään sen jatkosta on pitänyt neuvotella se minusta kertoo että se ei ollut itsestäänselvää mutta myös vastustanut näin että Suomessa ja ylipäänsä pitää olla tilaa ajattelemaan pitää olla tilaa oppia virheistään pitää olla tilaa kasvaa ja saada Anteeksi myös myös tekemiä virheitä jokainen tekee virheitä mutta siitä että onko meillä valtioneuvoston jäsenenä toimia henkilöt jotka eivät ole uskottavasti demokratiassa siinä olisi paljon kysymystä minusta luottamuksesta ja uskottavuudesta kysymyksestä Koska kyse Ei ole pelkästään siitä että joku henkilökohtaisten pihalta joka puolustaa ihmisoikeuksia meidän yhteisestä ohjelmasta ja kaikki meidän puolueet ovat täysimääräisen sitoutuneita ilmiötä ja tiranan itsessä

minusta on kyseenalaista Onko todella kaikki hallituksen puolueet näin sitoutuneita rasismin vastaiseen työhön Kumita Mitä Matias soitetaan Syrjän niin tuota näitä asioita myös joku toinen kerta avannossa ja tuota niinku monipuolisin mitä kirjoittaa kun haluat kuvata

Ei meitä kiinnostaa niin paljon ihmisiä kuin kokemat ongelmat kohta jossa lukee että hallitus todella tehokas toimintatapoja joilla kirjoitetaan syrjintään Vainion vihaan tai väkivaltaan yksilöitä ryhmää vastaan etnisen alkuperän kansalaisuuden uskonnon tai muun vastaavan tunnusmerkin perusteella mutta Miten torjutaan

Missä olet ulkopuolelle sitten valtavan määrän rasistisia tekoja ja vihapuhe on yksi todella iso ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa ja kertoo paljosta että vihapuhetta ei oo tässä ohjelmassa suostu jakamaan kunnolla ja esittämään silleen konkreettisia toimenpiteitä miten sitä edes ketään mutta kertovat myös kun oli tämä tiedotustilaisuus ihan selkeästi sanoi että Suomalaiset eivät tule tämän johdosta muuttamaan politiikkaansa muuttamaan millään tavalla se tulee jatkumaan samanlaisena

että tämä on hallituksen tiedonanto että Perussuomalaiset ovat Kokoomuksen vastustamiseen niin varmasti monin eri tavoin ne laittaa ne on on on siinä yksi keskeinen keinoa maalittamisen kriminalisointi mutta sen lisäksi tarvitaan paljon tutkimusta siitä että Missä kaikissa konteksteissa vihapuhetta tällä hetkellä esiintymä tiedetään ettei puoli vähemmistöt etniset vähemmistöt naiset politiikassa paljon vihapuhetta ja puheen avulla myös sitten oikeutetaan väkivaltaisia tekoja se on Office asennekasvatuksella Star on kyse siitä systemaattisesti pyritään torjumaan monin eri tavoin vihapuhetta jota esiintyy yhteiskunnassa

siitä siitä saatiin hallitus sitoutuu pitkien neuvotteluiden jälkeen nyt sitä työtä työtä jatkamaan se varmasti itselleen tärkeitä mutta kyllähän suomella edelleen on on tiettyjä puutteita kerroksen alueita missä nyt laita muutoksia tarvittaisiin vihapuheeseen puuttuminen maalittamisen kriminalisointi järjestäytyneen rasismin kieltäminen rikoksen muutamia mainitakseni Mutta kuten todettua Niin on hyvin paljon muutakin kuin vain lainsäädännön rikosrekisteriote valitaan Akin ja keikkatyö tarvitaan hyvin moninainen muutoksia tarvittaisiin

mutta siellä Saara hyrkkö salaatteja tarvittaisiin Mitä mieltä Matias Marttinen tarvittaisi vetää vihapuheen yleensä sen sen ehkäisemiseen

Niin on kyllä sellaisia muutoksia kuten tässä tiedonannossa on todettu otettu kantaa myös näihin tuota tähän toimenpiteeseen ei ole nimeä pestään tuota tällaista tällaista käytöstä ja oikeastaan se mitä halusin Sakari kanssa lisätä aikaisemmin niin mutta myös se että tämän tiedon jälkeen hän tulee kuitenkin laatimaan myös jotakin toimenpideohjelmien koska tää vaatii paljon myös jatkaa työtä ja täällä on myös niin ettei ollenkaan niin yksinkertainen kysymys mitään mitään helposti voitaisiin aina tässä keskustelussa

On tämäkin tämän tiedonannon jos nimenomaan on käyty hyvin laajasti keskustelut on kuukautiset yli sataa ihan tuntia ja sen pohjalta on laadittu nyt nämä toimenpiteet ja Lähdetään viemään viemään eteenpäin Siellä on myös seurata muutoksia joten ne pari kysymystä siitä että tässä on yhteiskunta työmarkkinajärjestöt kaikki mukaan tähän työhön

ja työtön työnhakija asia että tämä kommentti niin sitten tuollaisen Tori tämä niin se on suora tiedonannosta ei perustunut alussa Eli se on nyt niinku tutkittua faktaa että näin on asia Suomessa oli hieman huolestunut toiselta puolelta pöytä ja sen näkemistä kysyttiin että miten määrittelet enemmän myös tietoinen määritellä Mitä ilmiöitä silti vaikka tietty osaa määritellä näitä ilmiöitä kohdetta että valtiovalta puhuttua vain sellaisiin toimiin asioiden joita te ette saa mielellään lukisin että asemassa vakavammin se työ mitä me ollaan tekemässä että missä että sillä ei ole perusteltuja tarkkarajaisia täsmällisiä jotka sisältävät oikeusvarmuuden ihminen tietää lakia rikkovan

ortologi asia asia todella paljon mielestäni kovin yhteiskunnallista kehitystä entisenä lakivaliokunnan jäsenenä itseänikin sammutan hyvin hyvin sen että että tämäntyyppinen juridiikka ei oo mitenkään yksinkertaisuus huutaa vihapuheen kriminalisointi Tai maalittamisen kriminalisointi niin se ei ole helppo tehtävä juuri sen takia et ne on hyvin tarkkaan mietittävä että mihin ne tavarat asuttavat Miten saadaan tehtyä nimenomaan selkeä lainsäädäntö joka on oikeus varmaa ja jossa kuitenkin kääntynyt vaikka sananvapauden rajoittamisen hyvin korkea mutta siitä miksikään pyykkiteline seinään haluttaisiin tehdä miksi

Meillä on nyt myös asiantuntijoita jotka kokevat että on olemassa tiettyjä katvealueita jossa nämä asiat eivät tiedä ei päästä kiinni lainsäädännöllä syömään on sen että vihapuhe esimerkiksi on keinosi kaventaa tiettyjen ihmisten ihmisryhmien sananvapautta tässä yhteiskunnassa aiheuttaa heille uhkaa turvattomuutta kuin muilla ja sen tavoitteena on nimenomaan vaientaa Näitä ihmisiä kaventaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai vaikkapa tuomareiden tai toimittajan tai tutkijoiden kohtaamasta vaihdettiin maalittamisen että sen tavoitteena on vaikuttaa heidän työhönsä nimenomaan kaventaa heidän mahdollisuuksiaan nenä ja ilmiöitä jos sitä tyttö Sen lainsäädännön selkiyttämiseksi tiukentamiseksi edesautetaan Niin silloin ei koskaan pääse myöskään maalivahti

Minusta olisi ollut tärkeää että näissä olisi lähdetty nimenomaan tekemään myös lainsäädännön tasolla Sen lisäksi että myös Tehdään kokoaikaista ennaltaehkäisemään ja Puuttuva työtä sillä saralla vaikka vihapuhetta ja malttamaton piirissä tai kiellettävä harjoittaa Bullets vaikuttamisen eri puolueesta on niin että saadaan reissut on sillä puolella yliajosta myös teidän kannattajilta tuotetaan Eli se on yhteiskunnalle ongelma joka myös parempaa demokratiaa seinä tieto siitä että olisimme sitten sen kuivumista kokonaisuudessaan on väärä liike niin sitten muutoksia mutta mahdollisimman pieneksi mitä täällä tapahtuu käytön jälkeen otetaan niin toimenpide mikä sovittu toteutukseen

Ja mitä se tarkoittaa se vihapuheen mikä on semmoinen Mitä sieltä pitää kitkeä pois huomenta se että esitetään myös teitä jotka ei kaikkien mielestä ole mukavia se on sananvapauden keskustelua toisten ihmisten ihmisten niinku tällaiseen korjaamiseen ja minusta se on asiassa meidän poliittisten päättäjien täytyy näyttää esimerkkiä on ehkä myös avata sitä että miksi vaikkapa itselleen halunnut puhua ja missä puhuu nimenomaan siis hallituksen ministereiden uskottavuudesta ja luottamuksesta

Nimenomaan se että että tiedonanto Eikä kun poisto Mitä vaikutuksia joten näillä rasismikohu Villa ja niiden päättelyllä on nyt jo ollut rasismia kokevien Suomessa olevien ihmisten elämään on täysin yhdentekevää Pahoittelut näin Jos tämä prosessi on ollut raskas multaa pihalle jossa raskasta neuvotella näistä vaikeista asioista Mitä raskas tämä kesä on ollut rasismia kohta meille suomalaisille Jotka olen pihalla kaduilla kenties jopa työelämässä kohtaavat ikärasismia jotain Käyn top Italian tahoilla on oikeutettu jota on normalisoitu että kysyy

Miksi minusta on omena miten meidän valtioneuvoston jäsenet toimivat valtioneuvoston jäsenten tehtävä on edustaa kaikkia suomalaisia palvella kaikkia suomalaisia ei vain omia äänestäjiä

Marttinen vastaa tähän suomalaisesta eteenpäin

niin tota toi on niin että että mehän teemme työtä tavallisia ihmisiä valtio ja tätä työtä sen takia laittaa jokainen Suomessa voisi kokea olonsa turvalliseksi ja yhdenvertaisiksi ja sen tämä päämäärä jotta näitä yhteiskunta voidaan muuttaa ja sano vielä sen mikä on tärkeää että tämä lähettää myös maailmalle erittäin selkään ja tarkan kuvan siitä miten Suomessa suhtaudumme ylipäänsä tähän tähän työhön ja pidä sitä mä selitän täältä nyt kuuntelee niin välillä miettii että toki Koskela on oikeus kuitenkin niin että niin siinä kohtaa jos ei ole parempi että se tehdään huolella toimenpiteet Jotta ne voidaan sitten vielä eduskuntaan yhteisen keskustelun pohjaksi ja sen jälkeen tota sitten myös niin että meillä on hyvin laajasti yhteinen mielipide siitä että miten miten tuotantotoiminta viedään eteenpäin Jonne hihnapyörä sitten lopussa tulee tapahtumaan

Mitä tulee tapahtumaan ettei tässä käy niin että asia ikään kuin lakaistaan sinne maton alle toimeenpanoa on tällainen laaja vaihdattaa kerran tota seurantakomitean hallitus teki asti niin että olet aina selittää että ne kaikki hyvältä toimenpiteet tulevat käytetään 330 17 että ainakin tuntuu ja puolustamme tuntuu siltä että teille Tärkeintä on viedä läpi nämä todella raju sosiaaliturva leikkaukset jotka myös muutenkin kohdistuu maahanmuuttajien erittäin laadukkaalla tavalla lisää rakenteellista rasismia se on teille se tärkein tavoite tämän talouspolitiikan leviäminen ja silloin meille kelpaa myös tämän Perussuomalaisten erittäin ongelmallinen maahanmuuttopolitiikkaa se Nimenomaan se teidän maahanmuuttopoliittinen osuus ohjelmallinen siellä et esimerkiksi vähennetään vastaanottorahaa joka elämiseen ja joutuvat turvautumaan ruokajonoon siitä hallitusohjelmasta maahanmuuttajille on että ette ole tervetulleita tänne myös työperäinen maahanmuutto liittyvät linjaukset työttömiä Suomen edistyksen ja kehityksen näkökulmasta siitä myös elinkeinoelämä on antanut lukuisia viestejä eli mikä Matias Air 2017 kesään ja kohteet se on nimenomaan tämä 4 puoluetta olivat ne jotka tämän olevan neuvottelivat

Ja kuten totesin aikaisemmin niin mitä tulee ihmisoikeuksiin ja länsimaisen demokratian oikeusvaltioperiaatteen niistä ei tingitä tingitä yhtään on minusta ihan silleen että se on se mikä ratkaisee hallitusohjelmaa vielä näistä toimenpiteistä sen että se on asiaa että hallitus toimeenpanee ohjelmaa Se perustuslain reunaehtojen puitteissa tässä toimitaan ja todistuksia valmistellaan ja lopulta sitten eduskunnassa perustuslakivaliokunta arvioi sitten eräästä toimenpiteiden toteuttamista joten Siinä suhteessa huoli pois että

Kyllä tästä vielä tähän loppuun että perussuomalaisten puheenjohtaja vastaavia selittää kertonut sen verran mutta siitäkin syystä että Suomi on kuitenkin sellainen maa ja sen asiat on hoidettu lähes parhaiten maailmassa Täällä on ehkä vähiten Syyria


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla.

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769

Sivun alkuun!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT
Opiskelijat
1999 - 2000 ja 2001

UUDET SIVUT! - Since 1999 KOOTUT Patsaita 1999-2006 - 2007-2008 -

UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT Sauli Niinistö 1999 - 2000 - 2001 Äitienpäivä 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.


Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


Sunnuntaina 7.5.2023. Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
Sunnuntaina 7.5.2023. Pääkirjoitus. Presidentti Sauli Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja mitä kamalinta myös Pohjoismaiden pääministereitä ja presidentti Zelenskyitä. Lue!
Sunnuntaina 7.5.2023. Vuosiviitosten varrelta.
- PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003.
- Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008.
- Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013.
- Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018.
- Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.

Torstaina 4.5.2023. Presidentti Sauli Niinistö piti huolen siitä, että pääministeri Sanna Marin joutui päivällispöydässä istumaan mahdollisimman kauaksi muista pohjoismaisista pääministereistä. Pääministerikokoukseen Marin ei mahtunut mukaan ollenkaan! Kuva


Sunnuntaina, vappuaattona 30.4.2023. Aina ajankohtainen TYÖTÄ-kuva jälleen kerran! Jyväskylän torilta 1994! Kuva
- Vaput 2000 ja 2001-sivulle! Lue!

Lauantaina 29.4.2023. Veteraanipäivänä sotaveteraani Aarno Hussille luovutettiin Suomen sotaveteraaniliiton ansioristi. Kuva
- Veteraanipäivänä liputettiin. Kirkkonummen uimahallin kolme lippua riippuivat liehumatta tuulettomassa säässä. Viereisen Hyvinvointikeskuksen yksi lippu oli löytänyt pienen tuulenvireen. Kuvat
- Arkistosta 20 vuotta sitten: Torstaina 24.04.2003. Paths of Glory. Laukaa-Konnevesi torstaina 24.04.2003. Lue!

Keskiviikkona 26.4.2023. SONERA JA FORTUM. ARKISTO 2001, 2002, 2006 ja (2009 tulossa)
- 10. lokakuuta 2002 Sonera. Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Kuva
- 06.09.01-10.09.01. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. Optioner i Fortum värda en halv miljard - Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. "Lihapatojen äärellä". Kuva. Pääkirjoitus Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti. Lue!


Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva
- 20 vuotta sitten! Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo mediatutkija. Väkivallan katsominen syö tunteita. Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003. Katriina Tuomisto. Lue!
- 15 vuotta sitten! Torstai 2008-04-24 Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Lue!
- 10 vuotta sitten! Tiistai 2013-04-23. Violetti taitaja. Kuva
- 5 vuotta sitten! Maanantai 2018-04-30. TYÖN PÄIVÄN AATTO. "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva
- Tänään. Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva

Lauantaina 22.4.2023. Hallitustunnustelut. Petteri Orpo tapaa Li Anderssonin Pikku-Kakkosen kuvin ja Ylen uutisten tekstein. Kuvasarja
- Arkistosta 2014. Vappua ennakoiden samalla tavalla toteutettu kuvasarja.

Tiistaina 18.4.2023. Kevään ensimmäiset. Sitruunaperhonen. - Joutsenpari. - Vesille venosen mieli, miksei omistajankin! - Avovettä. - Krookukset. - Oravien kisailu. - Kärpänen. Kuvat

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu: Etusivu 20 vuotta sitten torstaina 10.4.2003. Lue!


Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus. Kiirastorstaina 20. huhtikuuta 2000. Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Lue!

Lauantaina 8.4.2023. Rauhankyyhky. Sepelkyyhky istahti hetkeksi langalle kertomaan kevään saapumisesta. Kuva
Lauantaina 8.4.2023. Epätäydellinen maailma. Ylen kello 6:n uuutislähetys puheentunnistuksella. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina. Sopuisaa eloa. Käpytikka, kottarainen ja sepelkyyhky napostelevat vielä tarjoilua. Kuva
Pitkäperjantai. 7.4.2023. Arkistosta 12.4.2001. Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat
- Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Lehtitelineeltä kiirastorstaina 6.4.2023 12:15. Kuvat
Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Pääkirjoitus Pääministeri Sanna Marinin luopuminen SDP:n puheenjohtajuudesta tuli Ilta-Sanomien tietojen mukaan yllätyksenä jopa puoluetovereille. Lue!
- 2020. Helmikuu. Pääministeri Rinteen erotti salaliitto, jonka johdossa oli EK:n operoiva johtaja Jyri Häkämies. Lasse Laatunen paljastaa. Lue!

Tiistaina 4.4.2023. Ilta-Sanomat: Historiallinen päivä. Tänään sotilasliittoon. Näin Nato muuttaa Suomea. Haavisto vei dokumentit Brysseliin. Iltalehti: Vahvistus tuli. Suomi tänään Natoon! Venäjältä raju reaktio. Vahvistaa aseavoimiaan rajalla. Asiantuntija: Tätä se oikeasti tarkoittaa. Kuvat
- Pääkirjoitus. Sodassa ei ole voittajia. Rauhanneuvottelut aloitettava. Ydinaseet riisuttava. Nyt Suomessakin uskalletaan puhua Natosta oikealla nimellä: Sotilasliitto. Tiistaina 4.4.2023 20:02. Lue!
- Perjantai 22. huhtikuuta 2022. Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!
- Katkelma arkistokirjoituksesta jo vuodelta 2006. HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!
- Vuonna 2009 silloinen hs24.fi-sivusto julkaisi kaksitoista kysymystä ja vastausta. Tässä niistä neljä! http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm Lue!
- Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen". Kuva




Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.


2008.

N:o 797. Torstai 2008-05-08 etusivu

"Lokki" 2008.


"Sirkka Hämäläinen". 1992.

"Pupu". 2008.


"Nalle Björn Wahlroos". 1992
Mistä ahneus alkoi?

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitettiin aikoinaan Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi, peräti varajohtajaksi (?). Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, eikö ole väärin, että hän nauttii yhtäaikaa huippueläkettä Suomen pankista, joka on tavallaan Euroopan keskuspankin filiaali, ja huippupalkkaa Euroopan keskuspankista. TV-kuva tästä on olemassa: Sirkka Hämäläinen jo poistuu tilaisuudesta ja kävellessään ilmoittaa: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". Lainaus muistin varainen. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-05-08.

Pankkikuvat Timo Erkki-Heinon ohjelmasta "Pankkiryöstö" vuodelta 1992, joka aloitti Ylen viiden ohjelman pankkien pelastamisoperaatiosarjan. Luontokuvat "Lokki" tänään torstaina 2008-05-08 klo 14.35 ja "Pupu" eilen keskiviikkona 2008-05-07 klo 13:02. Keski-Suomi. Laukaa. Vuojärvi. Pertti Manninen.

Sirkka Hämäläinen ollessaan vielä Suomen pankin pääjohtaja: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". - "Koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona". (Ylen lähetyksiissä 1992).

Veronmaksajien pelastaman pankin johtaja Björn Wahlroos: "Tähdet olivat suotuisat".
(Käännös. Ylen ruotsinkielisessä lähetyksessä 1992).

Lue myös mm!

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 2004-04-01.

Lue myös mm!



Legenda:
"Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien!
Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen.
2006-11-11.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. 2004-05-20


Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." 1999-08-12

Laman uhrit ja tekijät - Suomalainen polttouhri - Liite: Kymmeniä pankkien pelastamis- ja asiakkaiden hukuttamiskirjoituksia (ainakin linkit!)
2008-02-19

Aho - anteeksiantamaton amatööri?
"Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Pääministeri oli silloin sellaisessa virkamiesten ja liikemiesten pyörityksessä, että hän amatööriydessään hyväksyi pankkien osakkeenomistajien pelastamisen ja kansalaisten hukuttamisen. Jos hänessä silloin olisi ollut todellista valtiomiesmäisyyttä hän olisi tullut heikompien puolelle, viimeisellä hetkellä kun se Suomessa olisi ylipäätään ollut enää mahdollista. Presidenttiehdokas Ahon menestyminen riippuu täysin siitä kuinka moni antaa hänelle anteeksi. Ahon pelastukseksi voivat tulla muut ehdokkaat!" 1999-10-14

Jukka Kilpi. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. 2005-04-16 mm!

Tämä oli sirpaleinen pääkirjoitus tänään torstaina 2008-05-08. Nettisanomat- Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2008/05/08/etusivu.htm

 

Pitkäperjantai. 7.4.2023.
Arkistosta 12.4.2001.

Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat

Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Sarjasta Epätäydellinen maailma. Lue!


Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.
Arkisto 2020: Rinne teki tilaa Marinille pakon edessä. Lue! Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.


Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina.


Tiistaina 4.4.2023. Historiallinen päivä.


Perjantaina 31.3.2023. Kuvia.


Sunnuntaina 19.3.2023.


Perjantaina 17.3.2023.


Lauantaina 4.3.2023. Ydinasevaltio Suomi. Lue!

Perjantaina 3.3.2023. Arkisto. Maanantai 16.4.2007 klo 14.30. Pääministerikin lukee Nettisanomia! Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen. Lue!

Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!


2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Lauantaina 4.3.2023.
Suomi ydinasevaltioksi selvin luvuin.
Tätähän Nato-päätös merkitsee, vaikka Naton ydinasedoktriiniin sitoutuminen ja sen määräämät velvoitteet jäivät tälläkin kertaa avaamatta ja kertomatta suomalaisille.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 4.3.2023 09:59.


Lue myös!
Perjantai 22. huhtikuuta 2022.

Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Lue myös!
Helsingin poliisimestarilla laintuntemus hakusessa. Poliisi tutkii Erdoganin poltettua kuvaa kunnianloukkauksena.
Lue!


Lue myös!
Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.
Alkusivu: Nato2022tammi


Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

.

2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Jotakin maaliskuussa 2000- 2022.

Kalevalan päivänä 2013 ja 2023. Kuvat


2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Sunnuntaina 12.2.2023. Pienimmillekin.

Pienimmätkin saavat osansa, kun isommat ovat jo tulleet hetkeksi kylläisiksi. Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 12.2.2023 11:37
Eilen Haapajärven kappelissa viimeiselle matkalle siunatun Kalle Pakarisen muistolle.


Arkisto 24.2.2022.


Arkisto 27.2.2022.


Lauantaina 11.2.2023.

 

20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!


Perjantaina 10.2.2023.

 


Tiistaina 7.2.2023.

 


Perjantai 3.2.2023.

 




ARKEA JA JUHLAA. JA SOTAMAA LEIKKASI.
Laukaa - Konnevesi Torstai 2.3.2017 Pasi Jaakkonen

"Rikhard Sotamaa leikkasi jatkosodan lopussa kymmenen vuorokautta yötä päivää ja teki työssään lähes ihmeitä." Lue!


NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.
Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

Lue myös!

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.

Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

 

Tiistai 31.1.2023.

 


NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu

Maanantai 30.1.2023.

 


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.
Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


NÄKÖISSIVU 27.1.2021.

Tammikuun 27. päivänä 2021.
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!


"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää

NÄKÖISSIVU 27.1.2021 http://www.nettisanomat.com//2021/01/27/etusivu.html

Keskiviikko 25.1.2023. Niinistö Ukrainassa.

Kuvien tekstit:
"En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Keskisuomalainen keskiviikkona 25.1.2023. Markku Ulander Lehtikuva.
"Sauli Niinistö Borodjankassa Kiovan
Alue tuhoutui viime "
. Iltalehti Keskiviikkona 25.1.2023.



2023.
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkusen kolumni. A4

20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.

- Saksan heikko talous koettelee Suomea. - Vienti on vähentynyt enemmän kuin lamavuosina.
- Jussi Pajunen ...
- Olli Rehn ehdottaa penkomaaan Stasi-lisoja.
- Irakin sodan vastustus kasvaa Yhdysvalloissa.
- Lennart Meri arvioi ...
- Dari Fon ohjaus tanssii ja nauraa. - Karnevaali alkoi Kansallisoopperassa.
SUNNUNTAI
- Talk show -isännän suu käy - mutta mitä hän sanoo?
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkunen
- Miksi Tanja Karpela saa tehdä sitä mitä muut eivät? Anneli Sundbergin Ohhoh.
- Instrun pienosakkailla on vähän vaihtoehtoja. Juha-Pekka Raesteen Rahan liikkeet.
- www.helsinginsanomat.fi - Klassikkoautomaatti etsii mieleisesi kirjat.
Isonna!


Perjantai 20.1.2023. Sopuisasti.


Talitintit nokkivat talipalloa ja keltasirkut nokkivat alas pudonneita murusia, sopuisasti.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 20.1.2023 11:33. Kuva: Pertti Manninen.


Perjantai 20.1.2023. Kuukauden kuvapari. Leopard- Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia.


Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti torstaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.

”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6

Lue lisää!

 

20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003:

Lee Celanon kuvan banderollit yhdistänyt Pertti Manninen.

NO WAR AGAINST IRAQ! Osallistu marssille! Pyöritä osoitinta kuvan päällä!

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan." Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa protestoivat lauantaina sotasuunnitelmistaa Irakia vastaan. DAGENS NYHETER sunnuntaina 19. tammikuuta 2003.
Kuinka Suomen päälehti HELSINGIN SANOMAT ja maakunnallinen valtalehti KESKISUOMALAINEN kirjoittivat mielenosoituksista pääuutissivuillaan ja ulkomaan sivuillaan? Oireellinen valinta?


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.


Keskiviikko 18.1.2023. Vaalien jälkeen?
"NATOn päämajasta, herra pääministeri".

Kevään eduskuntavaalien jälkeen: Näinkö käy?
Arkistokuva: "NATOn päämajasta, herra pääministeri". Kuva: Yle. Tiistai 2008-05-27 klo 19:41. Pertti Manninen.


Torstai 19.1.2023. Kuukauden kuva. Leopard- Häkkänen


Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti tostaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.


”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6



Lue myös!


2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Maanantai 9.1.2023. Alkuvuoden kuvia.

Lumisella kivellä istuva pikkuinen orava.
Talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat.
Kottarainen ja pienemmätkin sekä peura.
Värinsä säilyttänyt pupu.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 1.1.2023 - Sunnuntai 8.1.2023. Kuvat: Pertti Manninen.


Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.

Kymmenhypyt. 2003 - 2013 - 2023.

16.1.2003.
HS-GALLUP Selvä enemmistö suomalaisista haluaa Nato-kansanäänestyksen. Lue!

12.1.2013.
Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista. Lue!

9.1.2023.
Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza Taistelevat tuulimyllyjä vastaan? Lue!


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


Torstai 19.1.2023.
20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003.

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan."

http://www.nettisanomat.com/
2003/01/23/massiivisia.htm

(Kuvat isonnettu 19.1.2023)

 

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


2016


KUMMALLISTA KUNNIAA. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Sauli Niinistö. LUE!
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE!

MAALISKUU 2016 - Perjantai 2016-03-18 - N:o 1865
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 135924 - mobi

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys


2015 - 2016 - Linkki joka etusivulle!
2016. Raapaisu urheiluseura Kirkkonummen Urheilijat (KirkU) historiaan 1970 alkaen Lue!
Vanhin (2013): Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Lue!
Uusin (2016): Kauppojen uudet aukiolot pyhätestiin pääsiäisenä. & Arkisto vuodelta 2000: Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Lue!


2023

Maanantai 9.1.2023. Kaksi kuvaa.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.


Maanantai 9.1.2023. Pääkirjoitus.

Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza
Taistelevat tuulimyllyjä vastaan?

Vielä 2016 presidentti Sauli Niinistö uhosi, että yksi mies, silloin presidentti Donald Trump, ei voi päättää siitä hyväksytäänkö Suomi Natoon, jos hakemuksen jättää.

Nyt vastassa on kaksi miestä Unkarin Viktor Orbán ja Turkin Recep Tayyip Erdoğan. Heidän päätösvallassaan on se, hyväksytäänkö Suomi, ja ohessa Ruotsikin jäseniksi.

NATO on demokraattinen järjestö ja jokaisella maalla on päätösvalta estää uusi jäsenyys. Mikä sitten on syynä siihen, että nämä kaksi maata eivät ole jäsenyyshakemuksia hyväksyneet.

Paljonhan tätä on spekuloitu, on vaalit tulossa jne. Vähemmän, jos ollenkaan, on arvioitu sitä, että NATOn maaraja Venäjää vastaan kasvaisi 1340 km ja ydinaseet tulisivat Pietarin porteille. Suomessa hoetaan, ettei ydinaseita tänne tulisi. Samalla kuitenkin unohdetaan, että joka tapauksessa Suomi sitoutuu NATOn ydinasedoktriiniin, jonka mukaan ydinaseita voidaan käyttää, ennenkuin vastapuoli olisi niitä käyttänyt tai jopa siihenkin, että ydinaseita voidaan käyttää sellaisiakin valtioita vastaan, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Samanlainen doktriini on tietenkin myös Venäjällä. Norjalla on rajoituksia. Suomi ei mitään rajoituksia ole vaatinut, vaan halutaan liittyä nahkoineen ja karvoineen mukaan.

Uuden vuoden puheessaan Presidentti Sauli Niinistö uskoi Suomen jäsenyyden tulevan hyväksytyksi tänä vuonna. Ulkoministeri Pekka Haavisto säesti puhumalla kahdesta aikaikkunasta. Molemmat avautuisivat tänä vuonna. Toinen nyt keväällä ja toinen kesällä.

Aika näyttää sitten jatkuuko suomalaisten Don Quijoten ja Sancho Panzan taistelu tuulimyllyjä vastaan pidempäänkin.

Pääkirjoitus. Maanantaina 9.1.2023 07:12.

Lopuksi juoniseloste Cervantesin romaanista:

Juoni

Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja hän herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää: hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha, ja hänen poskensa ovat välillä niin kuopalla, että ”niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan”. Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea Tobosolainen, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Sancho Panzakin pitää isäntäänsä hulluna mutta osallistuu leikkiin, koska toivoo rikastuvansa. Hän ja Quijote päättävät, että koska Dulcinea ei ole kaunis eikä tuoksu hyvältä, hänet on varmasti noiduttu, ja sankarien tehtävänä on poistaa lumous. Parivaljakon elämänasenteiden vastakkaisuus valottaa tapahtumia kahdesta näkökulmasta, sillä Panza on realisti ja don Quijote idealisti.

Monien seikkailujen jälkeen yksi don Quijoten ystävistä, pakottaakseen tämän palaamaan kotiin retkiltään, naamioituu ritariksi, voittaa vastustajansa ja vaatii tätä luopumaan ritariseikkailuistaan vuodeksi. Don Quijote päättää ryhtyä maaseudulle paimeneksi mutta sairastuu. Kirjan toisen osan lopussa, jossa don Quijote makaa kuolinvuoteellaan, hän huomaa oman narrimaisuutensa ja tajuaa tekonsa hullutuksiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/
Don_Quijote

 

Lue myös!

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.


Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

marraskuu 10, 2016
Presidentti Sauli Niinistö toivotti juuri valitulle Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ”onnea ja viisautta”. Hyvin hän muisti edellisen presidentin Tarja Halosen aikoinaan samalle taholle lausuman toivomuksen: ”viisautta”.

Yhdysvaltain presidentin vallasta presidentti Sauli Niinistöllä on väärä käsitys. Iltalehden pääkirjoitussivulla olevan meilin mukaan: ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta totesitte, että niin jäsenyys kuin Natokaan ei ole riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaikka tämä olisi Yhdysvaltain presidentti.”

Niinistö on väärässä: Tässä asiassa ei kävellä presidentti Donald Trumpin yli. Jos Trump haluaa, että Nato ei laajene esim. Suomen jäsenyydellä, niin ei sitten laajene. Ei kai Niinistö tarkoita sitä, että tarvittaessa laajentumista vastustava USA:n presidentti voidaan hiljentää ja eliminoida.

Ehkä siellä Naton käytävillä, jossa ko. lausunto annettiin tuli niin mahtava olo, että tosiasiatkin hämärtyivät.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2016-11-10 19:09.

Tags: , ,
, , ,
, , ,
, , , ,
,

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

 


Lue myös!

2022

Keskiviikko 10.8.2022.

Pääkirjoitus: Ukrainan verinen tie Natoon.

Venäjän julma ja verinen hyökkäys naapurimaahansa Ukrainaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa jo 168. päivä. Media käyttää tästä sodasta nimitystä "Ukrainan sota". Pikemminkin pitäisi käyttää nimitystä "Venäjän sota".

Mitään rauhanneuvotteluja ei vielä käydä. Nato-maat ja Natoon pyrkivät maat (Suomi ja Ruotsi) lähettävät apuaan Ukrainaan, myös aseapua. Isot Nato-maat pääasiassa USA, lähettävät aseapua valtavassa määrin. Tällä tavalla sota pitkittyy ja pitkittyy ja muuttunee kohta ihan selvästi Venäjän ja Naton väliseksi konfliktiksi.

Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

Ukrainalla on verinen tie Natoon toisin kuin Suomella, ainakin toistaiseksi.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 10.08.2022 11:10.


Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022: "Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

– Aseiden toimittaminen ei tuo ratkaisua. Se vain pitkittää ja kiihdyttää tätä sotaa, Corbyn totesi libanonilaisen Al Mayadeen televisiokanavan haastattelussa. The Guardianin mukaan Al Mayadeen on uutisoinut Venäjä-myönteisesti koko Ukrainan sodan ajan.

Corbyn on huolissaan siitä, että Ukrainan sota saattaa kestää vielä vuosia.

Hän kertoo olevansa pettynyt siihen, että juuri yksikään maailman johtaja ei puhu rauhan puolesta, vaan he käyttävät sotaisaa retoriikkaa.

Corbyn katsoo, että sota on tuhoisaa sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta. Siksi hän peräänkuuluttaa paljon nykyistä päättäväisempiä ponnisteluja rauhan palauttamiseksi.

Ex-puoluejohtajan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien tulisi ottaa keskeisempi rooli tulitauon saavuttamiseksi ja sodan ratkaisemiseksi.

Jos YK ei kykene toimimaan, mukaan neuvotteluihin pitäisi Corbynin mielestä ottaa esimerkiksi Afrikan unioni tai Arabiliitto."

Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022. Yksi kappale lihavoituna.
https://www.suomenmaa.fi/
uutiset/tyovaenpuolueen-ex-johtaja-lopettakaa-ukrainan-aseistaminen/

 



2023

Sunnuntai 8.1.2023.


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja välillä aivan talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat. Ikkunaristikot estävät lintujen törmäämisen ruutuihin kirkkaassa auringonpaisteessa ja muulloinkin.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 8.1.2023 10:57. Kuva: Pertti Manninen.


Lauantai 7.1.2023.


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja värinsä säilyttänyt pupu, pitkästä aikaa. Lumessa loikkien jälkiä on näkynyt koko talven.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 7.1.2023 15:22. Kuva: Pertti Manninen.


Perjantai 6.1.2023. Loppiainen

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.


Tiistai 3.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.


Maanantai 2.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajinaan kottarainen ja pienemmätkin sekä peura lintujen ruokintapaikalla!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Maanantaina 2.1.2023 13:08. Kuva: Pertti Manninen.


Sunnuntai, uusi vuosi 1.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.


2022


Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva


Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Vesisateessa oksien alla on hyvä mutustella antimia: auringonkukan siemeniä kuorellisina ja kuorittuina, viljasekoitusta ja hiukan pähkinöitäkin. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 10:44. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Ensimmäiset raketit. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 18:28. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Rasmus aika hyvin pärjäsi paukkeessa hakeutuen kuitenkin välillä pahvilaatikkoonsa nukkumaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 19:10. Kuva: Pertti Manninen.



Suomalainen sitkeys. Pyöräänsä taluttaen ja kävelysauva mukanaan mies selviää arjen kauppareissuista kipeän jalan sen pahemmin vaivaamatta. Kuva



Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!


- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot. Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva



EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

2021

2022

EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

 

Tiistai 27.12.2022.Hiukan isompi komeasarvinen peura on löytänyt lintujen ruokintapaikan ja aikamoisen rohmukkaasti pistelee poskeensa auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 27.12.2022 14:56. Kuva: Pertti Manninen.


- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään. Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva



Maanantai, Tapaninpäivä 26.12.2022.


Paavi toivoi Urbi et Orbi -tervehdyksessä vuoropuhelua Lähi-itään

Paavi Franciscus puhui joulupäivänä kahden valtion mallin puolesta.

Paavi Franciscuksen tervehdys 'Urbi et Orbi' (Kaupungille ja maailmalle) kuultiin 25. joulukuuta.
Kuva: Andreas Solaro / AFP

Lue!


Arkisto 6.9.2001.

 

 

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Lue!

 



Arkistosta 16.12.1999:

Milloin ihminen vapautuu rattaiden syövereistä?

Charles Chaplin teki elokuvansa NYKYAIKA vuonna 1936, tai oikeammin se valmistui sinä vuonna. Siis 54 vuotta sitten.

Lue!




HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA
1925.
Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html


Vuonna 2021 ja aikaisemminkin.
Sivu 2.


20 vuotta sitten marraskuussa 2001.
20 vuotta sitten joulukuussa 2001.
20 vuotta sitten tammikuussa
2002:

Astrid Lindgren
1907-2002

Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta.

Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset.

Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa.

Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle.

Pertti Manninen


Lapsen oikeuksien julistus

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Lue kokonaan!


SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.

Ymmärrys

Eino Leino, Aurinkolaulu

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
 

Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!

Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTO-
LUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen

28.7.2011.


Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 
2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 
2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/01/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! - 10 kuvaa: Moto Guzzi kyläkaupalla Kuvat Riikinkukko Kuvat Mummin ruusut KuvatHallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat - Zlatan lopettaa Lue! - Mykähdyttä maali Kuvasarja - Pinnan alla Kuva - Matkalla. Kesäkuu 2003-2023 Kuvat - Ukraine 10 June. Putin Kuva - Paul Wolfowitz 2005 Kuva -


SHIT.fi - Tiistaina 12.9.2023. Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa. Tiistaina 12.9.2023 09:59- 10:22. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Kirjasto. Porkkala-sali Porkalasalen. Kuvat: Pertti Manninen. --- Maanantaina 11.9.2023. Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. HS Mielipide. 9.9.2023. Lue! - Arkisto 2022. Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta. Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja... Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut. 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja! --- Sunnuntaina 10.9.2023. Arkisto 2005. Tulossa? 19.03.2005. George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. Kuvat unelmoinut Pertti Manninen. - Tulossa? "Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin? .... Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa." Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue! --- Perjantaina 8.9.2023. Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Pääkirjoitus. Good Bye, Sanna! Entinen pääministerimme Sanna Marin on pyytänyt eroa Suomen eduskunnasta perusteenaan, että hän siirtyy asiantuntijaksi Britannian entisen pääministerin Tony Blairin instituuttiin, TBI:hin. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 8.9.2023 20:01 Kuva. --- Torstaina 7.9.2023. Arkistokuvat: Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua". --- Maanantaina 4.9.2023. Narutusta Mansessa 2023. - Narutusta Moskovassa 2022 "... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." -20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue! --- Torstaina 31.8.2023. Monenlaisia ihmisiä asemalla. - Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. --- Maanantaina 28.8.2023. Hetki: Kurjet lentävät. Lauantaina 27.8.2023 15:22. - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. - Irak. - "Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Bagdad. - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. I have a dream. - Kuka hän on? - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. - Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut? IS esittelee Niinistön uuden naisystävän. --- Torstaina 24.8.2023. Putin vs Prigožin. - Arkisto. Nettisanomat 20 vuotta sitten 21.8.2003. --- Keskiviikkona 16.8.2023. Arkisto 20 vuotta sitten 14.8.2003. - USA. Hullut vaalit. - Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. 10.04.2003. Kaleva. - Ahtisaari ei kaipaa todisteita. 01.08.2003. --- Tiistaina 15.8.2023. Tanssi yli hautojen. Tanssi yli hautojen. - Ilta-Sanomat tiistaina 15.8.2023: Uutuuskirja: Aselepo ennen kuolemaa. Niinistön ja Kanervan koskettava kohtaaminen. Kuva: tiistaina 15.8.2023 08:59. Pertti Manninen. Pääkirjoitus. Tanssi yli hautojen. --- Maanantaina 14.8.2023. Jätskiautolla. Kuva. --- Sunnuntaina 13.8.2023. Uusi sukupolvi hippasilla. Kuva. --- Torstaina 10.8.2023. Koulut alkoivat. Matkakuvia. Kuvat. --- Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. --- Rallikuvia 2011. --- Alastomuutta. - --- Nettisanomat 20 vuotta sitten 22.5.2003. --- - Arkisto 6.9.2001. Pääkirjoitus. --- SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Maanantai 12.9.2023. - PAPPA - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -
N:o 2725. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
2023-09-12, nettiin 2023-09-12 20:29, linkkejä 2023-09-12.
20 vuotta sitten. 2023-09-20.

2022-06-17. Tarvitsetko ...
2022-12-23. Kuusi syytä ...
2023-06-26. Aktiivinen.


 

 
12.fi http://www.12.fi 1999-
12tori.fi http://www.12tori.fi 2008-
apumiehet.fi http://www.apumiehet.fi 2015-
biden.fi http://www.biden.fi 2017-
eduskuntatalo.fi http://www.eduskuntatalo.fi 2009-
elama.fi http://www.elama.fi 2015-
ennustamo.fi http://www.ennustamo.fi 2017-
erika.fi http://www.erika.fi 2009-
faktaamo.fi http://www.faktaamo.fi 2017-
fotomo.fi http://www.fotomo.fi 2017-
fy.fi http://www.fy.fi 2009-
gagarin.fi http://www.gagarin.fi 2009-
helkinginsanomat.com http://www.helkinginsanomat.com 2009-
helsinginsanoma.fi http://www.helsinginsanoma.fi 2017-
helsinki-areena.fi http://www.helsinki-areena.fi 2013-
helsinki-lehti.fi http://www.helsinki-lehti.fi 2018-
helsinkilehti.fi http://www.helsinkilehti.fi 2018-
helsinkisanomat.info http://www.helsinkisanomat.info 1999-
hs24.mobi http://www.hs24.mobi 2012-
hs27.com http://www.hs27.com 2009-
iltaset.fi http://www.iltaset.fi 2014-
infoinfo.fi http://www.infoinfo.fi 2009-
infomo.fi http://www.infomo.fi 2017-
iske.fi http://www.iske.fi 1999-
kansalaisneuvosto.fi http://www.kansalaisneuvosto.fi tulossa
kansalaistori.fi http://www.kansalaistori.fi 2014-
keskiviikko.fi http://www.keskiviikko.fi 2009-
kirkuva.fi http://www.kirkuva.fi 2013-
knummi.fi http://www.knummi.fi varattu
kuvala.fi http://www.kuvala.fi 2012-
kuvasanomat.fi http://www.kuvasanomat.fi 2010-
kuvaviikko.fi http://www.kuvaviikko.fi 1999-
let.fi http://www.let.fi 2009-
maanantai.fi http://www.maanantai.fi 2009-
muistamo.fi http://www.muistamo.fi blogi
mummi.fi http://www.mummi.fi 2014-
n1.fi http://www.n1.fi 2012-
nettilehti.com http://www.nettilehti.com 2009-
nettimobi.com http://www.nettimobi.com 2009-
nettinen.fi http://www.nettinen.fi 2004-
nettisanomat.com http://www.nettisanomat.com 1999-
nettisanomat.fi http://www.nettisanomat.fi rinnakkais
pappa.fi http://www.pappa.fi 2013-
per.fi http://www.per.fi 2015-
raw.fi http://www.raw.fi 2012-
sanaamo.fi http://www.sanaamo.fi 2017-
sanala.fi http://www.sanala.fi 2012-
sanat.fi http://www.sanat.fi 2009-
sanomaatti.fi http://www.sanomaatti.fi 2015-
sanomadigi.fi http://www.sanomadigi.fi 2015-
sanomahouse.fi http://www.sanomahouse.fi 2015-
sanomakonserni.fi http://www.sanomakonserni.fi 2017-
sanomamags.com http://www.sanomamags.com rinnakkais
sanomamarkkinat.fi http://www.sanomamarkkinat.fi 2015-
sanomamobi.fi http://www.sanomamobi.fi 2011-
sanomanet.fi http://www.sanomanet.fi 2014-
sanomanetti.fi http://www.sanomanetti.fi 1999-
sanomapark.fi http://www.sanomapark.fi 2009-
sanomasampo.fi http://www.sanomasampo.fi 2014-
sanomatori.com http://www.sanomatori.com rinnakkais
sanomatori.fi http://www.sanomatori.fi 2009-
sanomaviikko.fi http://www.sanomaviikko.fi 2009-
sanomo.fi http://www.sanomo.fi 2014-
sanonet.fi http://www.sanonet.fi 2014-
sanoraama.fi http://www.sanoraama.fi 1999-
shit.fi http://www.shit.fi 2012-
siivo.fi http://www.siivo.fi 2017-
suomisanomat.fi http://www.suomisanomat.fi 2014-
tiistai.fi http://www.tiistai.fi 2009-
venus.fi http://www.venus.fi 2009-
viikko.fi http://www.viikko.fi 2009-
viikkosanomat.fi http://www.viikkosanomat.fi blogi
vuosi.fi http://www.vuosi.fi 1999-
vuosisanomat.fi http://www.vuosisanomat.fi 1999-
week.fi http://www.week.fi 2015-
wincapita.fi http://www.wincapita.fi 2009-

04.05.2023


Sivun alkuun!

natosivulle2022

Maanantaina 10.7.2023. Kesällä maustetaan

Frans maustaa annosta kaverilleen Rasmus-kissan tarkkaillessa. Tarjottavaa oli niin runsaasti, että kaikki ei mahtunut pienelle pöydälle. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal sunnuntaina 9.7.2023 14:14. Kuvat Pertti Manninen. Kuvat

 

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (04.09.2023- 30.11.2023) nettiin maanantaina 18.12.2023.